Madridin hallinto ja Espanjan hallitus riitelevät koronarajoituksista – maan hallitus pohtii poikkeustilan julistamista Madridiin, paikallishallinto vastustaa uusia rajoituksia

Koronatartunnat ovat kovassa nousussa – kuolemat pysyneet vähäisinä 2:05
Katso myös video: Koronatartunnat ovat olleet nousussa myös Suomessa viime aikoina.

Espanjassa maan hallitus on aloittanut pikaiset neuvottelut, joissa harkitaan poikkeustilan julistamista pääkaupunkiin Madridiin.

Kokous järjestettiin, koska Espanjan oikeus linjasi eilen, että pääkaupunkiin aiemmin julistetut osittaiset liikkumisrajoitukset ovat lain vastaisia.

Rajoitukset ovat aiheuttaneet närää Madridin oikeistolaisen paikallishallinnon ja maan hallituksen välillä. Madridin paikallishallinto on vastustanut uusia rajoituksia kiivaasti johtuen pääasiassa taloudellisista syistä.

Espanjan sosialistipääministeri Pedro Sanchez on puolestaan julistanut, että joko paikallinen hallinto asettaa itse rajoituksia tai sitten hallitus asettaa poikkeustilan pääkaupunkiin.

Koronavirustartunnat kiihtyvät jälleen Espanjassa

Aiemmat rajoitukset muun muassa kielsivät pääkaupungin ja sen lähiseutujen asukkaita lähtemään kaupungista muista syistä kuin työn, koulun tai lääketieteellisten syidten vuoksi. Lisäksi pääkaupungin ravintolat ja baarit määrättiin suljettavaksi yhdeltätoista illalla.

Espanja oli keväällä yksi pahiten koronaviruksen kurittamista Euroopan maista, ja myös nyt koronan ilmaantuvuus on maassa EU-maiden korkein.

El Pais -lehti kertoi perjantaina, että maassa on todettu 12 400 uutta koronatartuntaa ja 126 siihen liittyvää kuolintapausta.

Madridin alue on ollut yksi alueista, jossa koronavirus on levinnyt pahiten. Pääkaupungissa on todettu 564 tautitapausta 100 000:ta asukasta.

Asiantuntijat vaativat poliittisen kiistelyn lopettamista

Espanjan hallitus onkin painottanut, että uusilla rajoituksilla halutaan vain suojella ihmisten terveyttä.

Maan lääke- ja tiedejärjestöt julkaisivat myös kirjeen, jossa ne ovat vaatineet loppua poliittisille kiistoille.

– Ihmisten täytyy hyväksyä, että pandemian taltuttamiseksi kaikkien päätösten tulee perustua parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja että niiden tulee olla täysin erillisiä poliittisista taisteluista, kirjeessä todettiin.

Lue myös:

    Uusimmat