"Adrenaliinia ja syke 190:een": Näin vauhdikkaasti alamäkeä rämistellään vain naisille suunnatulla Puss Camp -leirillä

Maastopyöräilyn suosio kasvaa – naiset löytäneet lajin pariin aiempaa enemmän 2:05
Naiset ovat löytäneet maastopyöräilyn pariin.

Maastopyöräilyn suosio kasvaa myös naisten keskuudessa. Viikonloppuna järjestettiin naisille suunnattu maastopyöräilykurssi Sappeessa jo kuudennen kerran. Puss Camp -maastopyöräleirille osallistui peräti 140 naista, eivätkä kaikki halukkaat edes päässeet mukaan.

Alkujaan leiri polkaistiin käyntiin kahden naisen voimin.

– Varmaan sitä varten ajateltiin, että naiset voivat joskus olla arempia tulla miesvaltaiseen lajiin. Ja tällä me saatiin sellainen helpompi lähestymistapa tähän, sanoo leirin järjestäjä Elise Kulmala.

– Naiset tykkää siitä, että ne pääsee yhdessä harrastamaan ja ne kannustaa toisiaan ja täällä on sellainen hyvä ryhmätsemppi ja pääsee ajamaan samantasoisten kanssa, että ei tarvii jännittää sitä vaan omassa porukassa tehdään sitä, että se rentous ja hauskuus yhdistyy tässä, että se on sitä parasta, sanoo leirin toinen puuhanainen Salla Oksanen

Vauhti ja itsensä voittaminen vetää mäkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Laji itsessään ei vaadi rämäpäisyyttä, mutta sitäkin enemmän rohkeutta ja itseluottamusta.

– Adrenaliini päälle ja syke 190:een, yksi osallistujista kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat