Mainos

Maaliskuussa enemmän työpäiviä kuin vuosi sitten – taloustuotanto laski silti

Suomen kansantalouden tuotanto jäi maaliskuussa selvästi vuoden takaista pienemmäksi ja laski myös helmikuusta.

Tilastokeskuksen mukaan työpäiväkorjattu tuotanto oli kaksi prosenttia edellisvuotta alemmalla tasolla. Helmikuuhun verrattuna bruttokansantuote supistui yhden prosentin.

Pääsiäisen ajoittumisen vuoksi maaliskuussa oli tänä vuonna yksi työpäivä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Koko alkuvuoden eli tammi-maaliskuun aikana bruttokansantuote supistui 0,8 prosenttia vuoden takaisesta. Loka-maaliskuuhun verrattuna se laski 0,4 prosenttia.

Tilastokeskus kertoi keskiviikkona myös, että teollisuuden liikevaihto oli joulu-helmikuussa 3,2 prosenttia pienempi kuin samalla jaksolla vuotta aiemmin. Teollisuuden kotimaan myynti supistui lähes neljä prosenttia ja viennistä kertynyt liikevaihto 2,7 prosenttia vuoden takaisesta. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.