Maajussitar-Paula muistetaan ohjelman kaudelta varmasti erityisesti siitä, kuinka hän uskalsi rohkeasti kertoa mielipiteensä Maajussille morsian -ohjelmassa oleville sulhasehdokkaille.
Paulan matka ohjelmassa alkoi, kun hän tapasi Naantalissa neljä hyvin erilaista sulhasehdokasta.
– Älä liikaa käy minun kimppuun, Paula sanoi sulhasehdokas Hannulle ensitapaamisellaan.

Naantallissa maajussitar pääsi myös keskustelemaan kahden kesken miesten kanssa. Tuolloin rauhallinen Rauno sai huomata valinneensa paitansa hieman kehnosti.
– Sinulla pitäisi olla emäntä, joka korjaisi sinun paidan. Sinulla on vähän huonolla hoidolla ollut tuo, kun ei ole emäntää ollut, Paula jatkoi.
Viikonlopun päätteeksi maajussitar joutui tekemään valinnan neljän miehen välillä. Mukaan farmiviikolle pääsivät Rauno, Veikko ja Pekka.
Paula kertoi Veikon olleen hänen ennakkosuosikkinsa, mutta tilanne muuttui puhelinkeskustelujen aikana.
– Kun soiteltiin, minua rupesi ärsyttämään, että ihminen, jolla ei ole historiaa maalla asumisesta, lähtee neuvomaan minua kovasti, miten täällä pitäisi tehdä asioita, Paula kommentoi ennen farmiviikkoa.
"Kovin seksikkäät jalat näkyy sieltä"
Paulan maatilalle saavuttuaan Veikko ja Pekka nukkuivat samassa huoneessa. Ensimmäisenä aamuna Paula kävi herättelemässä miehiä ja yllättyi erityisesti Veikon noustessa ylös sängystä.


