Maahanmuuttovirasto perustaa uusia vastaanottokeskuksia

Paikkoja lisätään myös jo toiminnassa oleviin vastaanottokeskuksiin.

Maahanmuuttovirasto (Migri) valmistelee uusien vastaanottokeskusten perustamista, koska Ukrainasta paenneiden majoitustarve on Suomessa kasvanut.

Viraston mukaan osa uusista vastaanottokeskuksista on jo toiminnassa olevien keskusten sivutoimipisteitä.

Uusia vastaanottokeskuksia on tällä hetkellä sijoitettu Etelä-Karjalan Imatralle, Etelä-Savon Mikkeliin ja Uudenmaan Loviisaan. Imatralla toiminta on alkanut kesäkuun alussa, Mikkelissä toiminta alkaa ensi viikon maanantaina ja Loviisassa heinäkuun puolivälissä. Paikkojen lisäämistä jatketaan myös jo toiminnassa oleviin keskuksiin.

Maahanmuuttovirasto vastaa vastaanottojärjestelmän toiminnan ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta. Viraston nykyiset omat vastaanottokeskukset sijaitsevat Helsingissä, Lappeenrannassa ja Oulussa. Muita vastaanottokeskuksia ylläpitävät järjestöt, kunnat ja yritykset.

Maahanmuuttovirasto voi perustaa lisäksi yksityismajoituksen palvelupisteitä. Niistä itse majoituksensa järjestävät turvapaikan tai tilapäisen suojelun hakijat saavat esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut. Suuri osa Ukrainasta Suomeen paenneista on yksityismajoituksessa.

Lue myös:

    Uusimmat