Maahanmuuttovirasto: Jopa 60 000 euroa turvapaikanhakijoiden rahoja palauttamatta – "Varat kuuluvat heikossa asemassa oleville ihmisille"

Maahanmuuttovirastosta kerrotaan, että virasto ei ole saavuttanut laajoista selvityksistään huolimatta toivottua ratkaisua turvapaikanhakijoiden Moni-korteilla olleiden varojen palauttamisesta. Rahaa on saamatta jopa 60 000 euroa.

Vuosina 2015–2019 käytössä ollut turvapaikanhakijan Moni-kortti oli prepaid-maksukortti, joka oli tarkoitettu vastaanottorahan maksamiseen. Lisäksi työnantajan oli mahdollista maksaa kortille palkkaa.

Moni-kortti oli pilottikäytössä vastaanottorahan maksussa muutamassa vastaanottokeskuksessa. Palkanmaksu kortille oli mahdollista kaikissa vastaanottokeskuksissa.

Maahanmuuttovirasto päätti sopimuksen korttitoimittaja Moni Nordicin kanssa vuonna 2019. Sen jälkeen vastaanottokeskuksissa otettiin valtakunnallisesti kilpailutuksen kautta käyttöön uusi maksukorttiratkaisu.

Asiakkaiden korteilla olevat varat oli määrä siirtää toiselle kortille. Siirron jälkeen osa asiakkaista ilmoitti, että osaa varoista ei ollut kuitenkaan siirretty.

Palauttamatta jopa 60 000 euroa

Asiakkailta koottujen tietojen mukaan rahasummat ovat viraston mukaan vaihtelevia. 

– Yksittäisillä turvapaikanhakijoilla voi olla tilillä jopa tuhansia euroja. Näiden tietojen perusteella arvio on, että palauttamattomia varoja on (yhteensä) noin 60 000 euroa, joista suurin osa on palkkasaatavia, viraston tiedotteessa kerrotaan.

Virasto: Vastuussa on palveluntuottaja

Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiakasvaroista ja niiden palauttamisesta on vastuussa palveluntuottaja Moni Nordic tai sen yhteistyökumppanit, joiden tehtävänä on ollut hallinnoida varoja.

Maahanmuuttovirastolla ei ole tarkkaa tietoa asiakas- tai rahamääristä, jota tilanne koskee. Virasto ei ole kertomansa mukaan pyynnöistä huolimatta saanut korttitoimittajalta tietoja tilittämättömistä varoista ja siitä, kuinka monella saatavia on.

– Tilanne on erittäin ikävä varoja menettäneille asiakkaille ja kiusallinen Maahanmuuttovirastolle, vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen toteaa tiedotteessa.

– Varat kuuluvat ihmisille, joilla ei heidän heikon asemansa takia ole käytännössä mahdollisuutta itse selvittää varojen sijaintia tai ryhtyä tarvittaviin oikeudellisiin toimiin niiden palauttamiseksi. Tämän takia olemme pyrkineet monin tavoin edesauttamaan asian ratkaisua.

Maksukorttien käyttöönoton taustalla asiakkaiden tarpeet

Moni-kortille maksettu vastaanottoraha on turvapaikanhakijalle tarkoitettu lakisääteinen tuki välttämättömiä perustarpeita varten. 

Kortit otettiin viraston mukaan pilottikokeiluna käyttöön, koska vastaanottorahan maksamisessa oli suuri tarve siirtyä käteisen sijaan nykyaikaisen maksukortin käyttöön. Tämä auttoi vastaanottokeskuksia vaikeassa tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoiden määrä lyhyessä ajassa kasvoi syksyllä 2015.

Tärkeää oli myös se, että turvapaikanhakijan oli mahdollista tehdä töitä. Turvapaikanhakijan on usein mahdotonta avata pankkitiliä puuttuvien asiakirjojen vuoksi, joten korttien käyttöönotto mahdollisti myös monelle turvapaikanhakijalle työnteon Suomessa.

– Maahanmuuttoviraston näkökulmasta kyseessä on ollut kunnianhimoinen tavoite ratkaista turvapaikanhakijoiden vastaanottoraha- ja palkka-asiat asiakaslähtöisesti, Nuutinen toteaa.

Maahanmuuttovirastolla on nykyisin käytössään valtakunnallisesti Hanselin kilpailuttama, toisen toimittajan korttiratkaisu turvapaikanhakijoille

Voisiko Suomi estää ei-toivottujen turvapaikanhakijoiden tulon? Näin sisäministeri Ohisalo kommentoi 2:15
Voisiko Suomi estää ei-toivottujen turvapaikanhakijoiden tulon? Näin kommentoi asiaa sisäministeri Maria Ohisalo marraskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat