Turvapaikanhakijoista hurjia väitteitä – MTV Uutiset selvitti, mitkä ovat totta

Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen on pannut liikkeelle tukun vääriä väittämiä, joita kerrotaan suusta suuhun ja somessa faktatietoina.

Turvapaikanhakijoiden tuleminen omaan kuntaan tai naapurustoon aiheuttaa pelkoja, joita väärät väitteet vielä lisäävät. 

MTV Uutiset tarkisti yleisimpien huhujen ja väitteiden paikkansapitävyyttä.

Väite: Kelpaamattomia patjoja poltettiin

Useina eri versioina sosiaalisessa mediassa levisi esimerkiksi viime perjantaina väite siitä, että Kirkkonummen vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijat polttavat vääräuskoisilta saatuja patjoja.

 MTV Uutiset selvitti asian ja Kirkkonummelta kerrottiin, että turvapaikanhakijoilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. 

Pakolaisneuvonnan tiedottaja Sanna Rummakon mukaan ylikuumentunut keskustelu tuottaa perättömiä huhuja.

– Turvapaikanhakijoihin ja oleskeluluvan saaneisiin ihmisiin sekä erityisesti heidän saamiinsa etuuksiin on aina liittynyt uskomuksia ja huhuja. Ilmiö ei ole uusi, mutta sosiaalinen media on vahvistanut sitä, toteaa Rummakko.

Väite: Rahaa enemmän kuin suomalaisille

Turvapaikanhakijalla ei ole Suomessa vielä oleskelulupaa eikä kotikuntaa, joten hän ei ole oikeutettu mihinkään asumisen perusteella myönnettäviin tukiin. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu siihen, että ihmisellä tulee olla kotikunta täällä.

Turvapaikanhakija saa olla laillisesti maassa, kunnes päätös hakemukseen on tehty.

Asuminen

Vastaanottokeskuksessa asuminen on ilmaista. Turvapaikanhakija voi asua vastaanottokeskuksessa koko turvapaikkaprosessin ajan. 

Suomeen yksin saapuneet turvapaikanhakijat jakavat yleensä huoneen samaa sukupuolta olevien kanssa. Perheille pyritään antamaan yhteinen huone. Yksintulleet alaikäiset lapset majoitetaan vastaanottokeskusten yhteydessä toimiviin ryhmäkoteihin. 

Vastaanottokeskuksissa on yhteiskeittiöt, joissa kukin valmistaa oman ruokansa. 

Asukkaat huolehtivat huoneidensa siivouksesta – ja joissain vastaanottokeskuksissa myös lähes koko talon siisteydestä.

Vastaanottorahan suuruus

Vuonna 2015 vastaanottorahan määrä kuukaudessa on yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla 316,07 euroa, ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 92,64 euroa.

Muilla yli 18-vuotiailla tuki on kuukaudessa 267,02 €, ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 76,29 euroa. Perheensä kanssa asuvalla lapsella määrä kuukautta kohden on 201,63 euroa, ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 59,94 euroa. 

Jos vastaanottokeskus järjestää täyden ylläpidon, ilman huoltajaa olevalle lapselle myönnetään vastaanottorahan sijasta ns. käyttörahaa (21 §) 

Ns. täydentävää vastaanottorahaa voidaan myöntää erityisiin menoihin, esimerkiksi lastenvaunut, lasten harrastusmenot tai turvapaikkapuhutteluun osallistumisesta aiheutuvat matkakulut. 

Turvapaikanhakijan on itse kustannettava vastaanottorahalla tai muilla omilla tuloillaan ruokansa, vaatetuksensa ja esimerkiksi liikkumisensa.

Lähde: Pakolaisneuvonta

– Hakija saa vastaanottorahan, joka on kolmanneksen pienempi kuin Suomen kansalaisen saama toimeentulotuen minimi. Jopa sisäministeri Petteri Orpo on todennut rahan olevan niin pieni kuin perustuslaki vain mahdollistaa, lisää Rummakko.

Vastaanottorahan suuruuteen vaikuttavat myös hakijan tulot ja omaisuus.

Väite: Hakijoissa ISIS:n terroristeja

Rummakon mukaan väittämät siitä, että turvapaikanhakijoiden joukossa olisi terroristeja ovat lähtöisin Isisiltä, joka on uhonnut soluttavansa kannattajiaan turvapaikanhakijoiden joukkoon. 

– Isis ei ole luotettava tietolähde, joten pelkästään sen väitteiden perusteella ei voi olettaa asian olevan näin. Isisin kaltainen toimija hyötyy siitä, jos Euroopassa uskotaan sen väitteet. Suojelupoliisi varmasti seuraa myös turvapaikanhakijoiden saapumista Suomeen ja voi jopa osallistua jopa turvapaikkapuhutteluun. 

– Poliisi selvittää turvapaikanhakijan oikean henkilöllisyyden ja matkareitin ja maahanmuuttovirasto puhuttelee hakijan. Puhuttelussa käydään läpi hakijan esittämät turvapaikkaperusteet. Päätöksenteossa arvioidaan kertomuksen uskottavuutta verrattuna lähtömaatietoon, Rummakko kertoo. 

Väite: Miehet eivät puolusta isänmaataan

Suurin ryhmä turvapaikanhakijoissa ovat nuoret miehet. Rummakko kertoo lukuisia kertoja selvittäneensä syitä sille, miksi miehet eivät jää puolustamaan isänmaataan.

– Ihmiset pakenevat sisällissotien sekasortoisuutta. Sisällissodassa ei välttämättä ole sellaista rintamaa, jossa voisi puolustaa demokratiaa tai isänmaata. Aseellisissa selkkauksissa voi olla mukana useita eri ryhmittymiä, kansainvälisiä joukkoja tai yksityissektorin turvallisuusyhtiöitä. Sisällissodassa ovat vaarassa erityisesti siviilit – näin on esimerkiksi Irakista ja Somaliassa tulleilla turvapaikanhakijoilla.

Pakolaisneuvonnan mukaan matkustamista pidetään miehille turvallisempana. Monissa lähtömaissa naisen yhteiskunnallinen asema on varsin heikko, mikä vaikuttaa myös heidän mahdollisuuksiinsa lähteä. Pakenemisen taustalla voi olla myös se, että miehet ja nuoret pojat ovat vaarassa tulla surmatuiksi tai pakkovärvätyiksi aseellisiin ryhmittymiin. 

Väite: Suomeen tulleet köyhiä ja kouluttamattomia

Rummakon mukaan väkivaltaisia konflikteja on usein köyhissä maissa, joissa ihmisiltä puuttuu mahdollisuus koulutukseen.

– Osalta turvapaikanhakijoita voi olla heikko luku-ja kirjoitustaito. Esimerkiksi Somaliassa ja Afganistanissa osa lapsista ei pääse edes kouluun tai pahimmilla alueilla koulut eivät aseellisten selkkausten vuoksi pysty toimimaan.

– Mutta Syyria on ollut ennen sisällissotaa järjestäytynyt yhteiskunta ja sieltä tulevien turvapaikanhakijoiden joukossa on ihmisiä, joilla on hyvä koulutus.  Myös esimerkiksi Irakin kurdialueella on välillä ollut rauhallisempaa kuin muualla maassa, joten sielläkin ihmiset ovat pystyneet välillä opiskelemaan normaalisti.

Rummakon mukaan varsinkin koulutetuista hakijoista monet haluaisivatkin päästä mahdollisimman nopeasti töihin, mutta saattaa mennä monta vuotta ennen kuin Suomessa tutkinto hyväksytään.

– Toinen pullonkaula on suomen kielen taito, joka pitää meillä olla hyvää keskitasoa ennenkuin töihin pääsee. Joillakin paikkakunnilla suomen kielen opetukseen pääsemistä on joutunut jonottamaan pitkään. Myös työnantajien ennakkoluulot voivat vaikeuttaa työllistymistä, lisää Rummakko.

Pakolaisneuvonnan sivuille on koottu vielä lisää väitteitä & faktoja turvapaikanhakijoista ja pakolaisista.

MTV Uutiset järjestää keskiviikkona 9. syyskuuta suuren pakolaispäivän, joka huipentuu suoraan tv-lähetykseen kello 20-22 MTV3-kanavalla. ”Turvapaikkana Suomi - pakolaiskeskustelu MTV:llä” kokoaa yhteen asiantuntijat, päättäjät sekä kansalaiset keskustelemaan muun muassa pakolaiskriisin tuomista kustannuksista, peloista sekä erilaisista tavoista auttaa hädässä olevia. Osallistu keskusteluun #turvapaikka.

Lue myös:

    Uusimmat