Maahanmuuttajia halutaan nopeasti kuntiin, mutta paikkoja puuttuu tuhansia

Oleskeluluvan saaneet halutaan nopeasti kuntiin 2:07

Hallitus on julkistanut toimintasuunnitelman, jonka avulla yritetään vauhdittaa kotoutumista. Hallituksen tavoitteena on esimerkiksi se, että alkukartoitus on laadittu kahden viikon kuluttua oleskeluluvan saamisesta.

Kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että kuntapaikkoja oleskeluluvan saaneille tarvittaisiin noin 10 000, kun hänen tiedossaan ovat sopimukset vasta 2500:lle.

Jos lähikuukausina tarvittavia kuntapaikkoja ei löydy voivat oleskeluluvan saaneet jäädä vastaanottokeskuksiin odottelemaan. Tämä maksaa Vehviläisen mukaan 1,5 miljoonaa euroa tuhatta odottajaa kohti.

Oleskeluluvan saaneet voivat myös vapaasti hakeutua minne haluavat, ja suurin osa heistä päätyisi todennäköisesti pääkaupunkiseudulle.

Vehviläisen mukaan hallituksen suunnitelmissa ei ole ollut pakottaa kuntia antamaan lisää kuntapaikkoja.

Ministeri toivoo, että kunnissa ajateltaisiin asiassa myös muita puolia kuin kustannuksia.

Kunnat ovat olleet nihkeitä antamaan kuntapaikkoja, sillä Kuntaliiton mukaan valtion maksamat korvaukset ovat liian pieniä.

Lue myös:

    Uusimmat