Jupiter-luotaimen laukaisu peruttiin salamoinnin uhkan ja voimakkaan tuulen takia – uusi yritys jo huomenna

Euroopan avaruusjärjestö Esan ensimmäisen Jupiter-luotaimen laukaisu jouduttiin perumaan huonon sään vuoksi. Suomalaista tutkimuslaitetekniikkaa mukanaan kantavan Juice-nimisen luotaimen oli määrä lähteä matkaan tänään tarkalleen kello 15.15.01 Ranskan Guayanasta.

Laukaisu kuitenkin peruttiin tältä päivältä lähtövalmisteluiden ollessa käynnissä hieman kello 15 jälkeen.

Peruuntumisen syyksi kerrottiin tuoreeltaan salamoinnin uhka ja voimakkaat tuulet.

Laukaisua yritetään Esan mukaan uudelleen jo huomenna.

Laukaisun on tapahduttava sekunnilleen määriteltynä ajankohtana, jotta kantoraketti saa tarvitsemaansa lisävauhtia Maan kiertoliikkeeseen nähden oikeassa linjassa olevilta planeetoilta.

Tutkimuskohteena Jupiterin kuut

Jupiter Icy Moons Explorerin eli Juice-luotaimen tutkimuskohteena ovat Galilein kuiksi kutsutut Jupiterin suurimmat kuut Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto. Kuista kolmen viimeksi mainitun jäisten kuorien alla uskotaan olevan valtameriä, jotka voivat mahdollistaa elinympäristön Maan kaltaiselle elämälle.

Juicen kyydissä avaruuteen matkaa kuiden pinnoista irtoavia ja niiden pintaan iskeytyviä hiukkasia tutkiva PEP-mittalalaite, jonka kehittelyssä on mukana suomalaistutkijoita Aalto-yliopistosta ja Ilmatieteen laitokselta.

Juicen matka Jupiteriin kestää kahdeksan vuotta, joten ensimmäiset mittaustulokset ovat odotettavissa vuonna 2031.

Juttua päivitetty 13.4.2023 kello 16.43 tiedoilla luotamen laukaisin perumisesta tänään.

Lue myös:

    Uusimmat