Luonnosta löytyy monia hyviä raaka-aineita, jotka auttavat kolesterolinsa kanssa kamppailevia. Katso, millaisia luonnontuotteita on tarjolla ja mitä tutkijat sanovat niistä.
Huffingtonpost.com listasi luonnontuotteita, joiden väitetään auttavan kolesteroliarvojen alentamisessa.
Artisokanlehtiuute
Tutkimuksissa on saatu ristiriitaista tietoa, onko artisokanlehtiuutteesta hyötyä kolesterolin alentamisessa. Vuonna 2002 toteutetussa tutkimuksessa henkilöt nauttivat artisokanlehtiuutetta kuuden viikon ajan, ja tulokset osoittivat, että huonon kolesterolin osuus pieneni 23 prosenttia. Lisää tutkimuksia kuitenkin tarvitaan.
Sarviapila
1990-luvulla sarviapilan vaikutuksia kolesteroliarvoihin tutkittiin runsaasti, ja tulokset antoivat ymmärtää, että suurina annoksina tällä tuotteella on vaikutuksia kokonaiskolesteroliarvojen laskuun. Tutkimusten laatua on kuitenkin myöhemmin kritisoitu eikä näyttöjä ole pidetty riittävinä.
Kuidut
Viljavalmisteissa, kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa sekä pähkinöissä ja siemenissä oleva kuitu auttaa alentamaan huonon kolesterolin määrää veressä. Aikuisten tulisi saada kuitua 30-35 grammaa päivässä.
Kalaöljy
Omega-3 rasvahapot, EPA ja DPA tekevät hyvää madaltamalla veren rasva-arvoja. Suurentunut veren triglyseridiarvo lisää sydän- ja verisuonitautien vaaraa.
Valkosipuli ja inkivääri

