Uudellamaalla 12 tunnissa 100 liikenneonnettomuutta

Lumi vaikeuttanut liikennettä - Raitiovaunuilla hankalinta 5:51

Etelä-Suomeen on saapunut lumimyräkkä, ja tiet sekä raiteet ovat nyt liukkaita. Esimerkiksi Helsingissä on sattunut useita peltikolareita aamun aikana.  Uudellamaalla ajokeli oli paikoin erittäin huono jo aamuyöllä.

Iltapäivällä keli muuttuu erittäin huonoksi myös Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, varoittaa Ilmatieteen laitos. 

VR varautui lumituiskuihin karsimalla päivän junavuoroja rajusti. Eniten lunta, jopa 20 senttiä, sataa maahan eteläisessä Suomessa.  

  
MTV.fi seuraa lumimyräkän etenemistä sekä mahdollisia tuhoja ja vaikutuksia esimerkiksi liikenteeseen. Myös lukijat voivat osallistua seurantaan - lähetä sääkuvia, videoita ja havaintoja osoitteeseen kuvat(at)mtv.fi.

19.33 Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kiittelee Twitterissä päivän ponnistuksista liikenteen sujuvoittamiseksi. Rakennusvirasto muistutti, että auroilla on vielä töitä.

18.43 Uudellamaalla on tapahtunut 12 tunnin aikana jo 100 liikenneonnettomuutta.

18.10 Vaikean kelin liikenteessä odotetaan jatkuvan myös huomenna.

18.05 Poliisi muistuttaa, että Erityisesti risteykset ja kiertoliittymät ovat liukkaita.

18.00 Päivän kolarisaldo kasvussa Uudellamaalla.

16.25 Raportteja liikenteen sujumisesta tulee vinhaa tahtia. Kehä I:n kerrotaan olevan täysin tukossa Leppävaaran kohdalla.

16.20 Poliisi muistuttaa, että maltti on nyt valttia liikenteessä.

15.55 Junilla liikkuvien kannattaa huomioida, että lähijunien vuoroja perutaan huomennakin.

15.48 Länsiväylä oli iltapäivällä pahasti tukossa, mutta nyt liikenne kulkee taas.

14.20 VR karsii junaliikennettä myös huomenna keskiviikkona lumentulon takia. Kaukoliikenteessä perutaan noin 15 vuoroa, pääkaupunkiseudun lähijunista noin puolet. 

13.03 Aamuliikenne Helsingissä sujui maltillisesti ja henkilövahingoilta liikenteessä vältyttiin. Aamukuudesta keskipäivään poliisin tiedossa on kuitenkin yhteensä 13 peltikolaria ja viitisenkymmentä muuta, pääosin säästä aiheutunutta liikennetehtävää. 


10.58 Junaliikenteessä ongelmia. Junaliikenne keskeytynyt Siilinjärven ja Lapinlahden välillä. 

10.20 Tuisku ei ole hellittänyt Helsingin seudulla. Rekkoja jumissa keskustassa. 

10.05 Ratikkaliikenteen sumat silottumassa. 

10.00 Autoilijoiden kannatta nyt hiljentää liikenteessä, tviittaa Helsingin poliisi. Jos mahdollista, valitse määränpäähän loivempi reitti. Liukkaat ja jyrkät mäet aiheuttavat herkästi ruuhkaa.

9.30 Helsingin poliisin mukaan Helsinginkadulla Linnanmäen kohdalla mäessä liukasta. Autoja jumissa.

9.10 Helsingissä ratikkaliikenne pahoin puuroutunut. Pasilassa viivästyksiä. Jos mahdollista bussi, juna tai jalat alle.  

9.00 Luminen ja liukas sää on tänään työllistänyt poliisia - pelkästään Helsingissä on sattunut aamun liikenteessä jo 6 peltikolaria.

Lukijan video: Lumituiskua Hämeenlinnanväylällä Haagan kohdalla Helsingissä 0:27

8.50 Helsingin Länsisatamassa erittäin liukasta.

7. 40 MTV uutisten toimittaja Joonas Lepistö raportoi Helsingin Rautatieasemalta aamun tunnelmia. 

6.50 Näkyvyys Helsingin keskustasta, Hakaniemenrannasta. Kuva alla. 

6.30 TyömatkakuvaItäväylältä Helsingissä. Kuva alla. 

6.00 VR karsii junaliikennettä rajusti. Pääkaupunkiseudun lähijunavuoroista noin puolet ei kulje. Kaukoliikenteessä perutaan noin 20 vuoroa. Liikennevirasto on puolestaan valmis ottamaan käyttöön lisäkalustoa, jotta tiet ja raiteet saadaan pidettyä liikennöitävässä kunnossa. VR:n junien tilanteen voit lukea: liikennetilanne-sivusto.

Lue myös:

    Uusimmat