Lumi ja Pyry esillä myös Kiinassa – Lähettiläs: pörröinen pandadiplomatia jäi 70-luvulle

Kiina - pandoja ja diplomatiaa 7:22

Pandat Pyry ja Lumi asustavat tyytyväisenä Ähtärin pandatalossa. Huomenta Suomessa vieraillut Suomen Kiinan-suurlähettiläs Jarno Syrjälä sanoo, että Ähtäriin saapuneet pandat on noteerattu hyvin Kiinassa.

Pandat ja niiden lähtö Suomeen ovat Syrjälän mukaan olleet paljon esillä televisiossa, lehdissä ja verkossa.

– Tämä on Kiinassa aika harvinainen tilaisuus. Me ei tiedetä, lähteekö Kiinasta muita pandoja tänä vuonna ollenkaan. Suomi saattaa olla tässä ainutlaatuisessa asemassa tänä vuonna. Mehän olemme myös ensimmäinen pohjoismaa, joka saa pandat.

Suomea arvostetaan

Syrjälä sanoo, että yli miljardin ihmisen Kiinassa suomikuva voi olla välillä ohut. Lähettilään mukaan ne, jotka tuntevat ulkomaisia asioita, arvostavat Suomea. Suomesta tiedetään ennen kaikkea koulutus, opetus ja korkea teknologia.

Lähettilään mukaan pandoja pystytään kyllä hyödyntämään Kiinassa suomikuvan rakentamisessa.

– Suoraa yhteyttä liikemaailmaan on vaikea rakentaa, mutta tunnettuutta on mahdollista saada.

Pandadiplomatia on Syrjälän mukaan jo vanhentunut käsite. Pörröiseen turkkiin verhottu diplomatia oli 70-luvulla lähettilään mukaan voimakkaampi keino länsimaiden suuntaan.

– Suomella tässä on voimakkaita kansallisia lähtökohtia. Meillä on ollut yli 40 vuotta Kiinan kanssa metsäyhteistyötä ja luonnonsuojeluyhteistyötä. Monet henkilösuhteet pandojen saamisen takana periytyvät sieltä saakka.

Talviurheilu kovassa nousussa

Kiinassa on 1,4 miljardia ihmistä ja maan keskiluokka kasvaa kovaa vauhtia. Lähettilään mukaan Suomella on paljon hyvää kehitystä.

– Tavaran vientiluvut ovat edelleen hyvin vakuuttavia. kasvavat. Suomalainen tuote myy siellä. On paljon muutakin, kun tavarakauppaa. Meillä on Investointeja molempiin suuntiin. Turismi on lisääntynyt ja palveluiden kauppa on lisääntynyt.

Lähettiläs sanoo, että valtavilla markkinoilla tuotteita ja muuta kaupallista yhteistyötä joudutaan kohdentamaan, jopa maantieteellisesti.

Uusia avauksia tehdään koko ajan. Yksi uusi ja kovan tavoitteen ala on talviurheilu. Ensi vuosi tulee olemaan Suomen ja Kiinan yhteinen teemavuosi talviurheilun saralla. Kaupallisen yhteistyön lisäksi siihen liittyy tutkimusta, opetusta ja koulutusta.

Kiinassa on tehty päätös, että 300 miljoonaa ihmistä tuodaan mukaan talviurheilun pariin. Seuraavat talviolympialaiset pidetään Pekingissä.

 

Lue myös:

    Uusimmat