Lukko-tähdelle komea rajapyykki – Sport-hyökkääjä puolustajan tontilla

Janne Keränen pelaa lauantaina 600:nnen ottelunsa SM-liigassa, kun Lukko kohtaa Tapparan.

Sport-hyökkääjä Joonas Komulainen pelaa illan ottelussa puolustajana yhdessä Niklas Nevalaisen kanssa.

Ilves - Ässät

Kumpikin joukkue katkaisi torstaina tappioputkensa. Ässät on tällä hetkellä sarjataulukossa viimeisellä pudotuspelipaikalla sijalla 10. Sijalta 11 löytyvä Ilves kutistaisi voitolla joukkueiden välisen piste-eron kymmeneen pisteeseen.

Jukurit - JYP

Tammikuun loppuun asti kestävällä lainasopimuksella HIFK:sta Jukureihin saapunut Mika Partanen pelaa ensimmäisen ottelunsa lainaseuransa riveissä. Joukkueiden tämän kauden kohtaamiset ovat olleet JYPin hallintaa, kun se on voittanut neljästä keskinäisestä ottelusta kolme.

KalPa - HIFK

HIFK:n Juha-Pekka Haataja on kärsinyt pelikieltonsa ja palaa joukkueensa kokoonpanoon. Vierailijoiden Vili Sopanen on viiden ottelun pisteputkensa aikana iskenyt tehot 3+4. KalPa pelasi perjantaina tiukan kamppailun SaiPaa vastaan, mutta HIFK tulee otteluun levänneenä.

KooKoo - SaiPa

KooKoo on hävinnyt kolme ottelua putkeen, joista kaksi viimeisintä ovat tulleet rumilla 1-6-murskalukemilla. SaiPa puolestaan on hävinnyt kolme edellistä vierasotteluaan.

Kärpät - Pelicans

Kahdeksasta viime ottelustaan peräti seitsemän voittanut Kärpät saa vieraakseen perjantaina kovan taistelun jälkeen JYPiä vastaan 4-5 voittomaalikisassa kaatuneen Pelicansin. Kärppien maalilla aloittaa Jussi Rynnäs.

Lukko - Tappara

Kotijoukkue Lukon Janne Keränen saavuttaa lauantaina komean rajapyykin, sillä illan ottelu on hyökkääjälle 600. SM-liigassa. Ville Vahalahti on toipunut pelikuntoon ja palaa Lukon pelaavaan kokoonpanoon.

Sport - HPK

Sport-hyökkääjä Joonas Komulainen pelaa tänään puolustajana joukkueen kakkosparissa. Oula Palveen, Kristian Vesalaisen ja Eetu Tuulolan muodostama HPK-ketju on ollut viime otteluissa hyvässä vireessä. HPK on voittanut joukkueiden molemmat tämän kauden kohtaamiset.

Lue myös:

    Uusimmat