Helsingin Jakomäessä tapahtui eilen tiistai-iltana kiinniotto, jossa virkavalta käytti niin piikkimattoa kun fyysistä voimaa.
Poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että poliisipartio oli havainnut Tapaninvainion ja Tammiston suunnilla auton, ja halusi tarkistaa sekä auton että kuljettajan kunnon.
Autoa kuljettanut lähti kuitenkin pakoon.
Poliisi ajoi autoa takaa noin kymmenisen kilometriä. Noin kymmenen minuuttia kokonaisuudessaan kestänyt tilanne päättyi Jakomäkeen, jossa auton eteen viskattiin piikkimatto.
Autossa ollut otettiin kiinni ja poliisi vei hänet kiinnioton yhteydessä maihin.
MTV Uutisten lukijan videolta kuuluu, miten poliisi käskyttää kuljettajaa "lopettamaan vääntämisen" ja uhkaa tätä "sähköllä". Videon perusteella siviiliasuinen mies, joka vaikuttaa olevan poliisi, kantaa sähkölamautinta.
Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kiinniotto tapahtui yhdeksän aikaan illalla. Onni onnettomuudessa oli, että vaikka välikohtaus tapahtui taajama-alueella, ei muuta liikennettä ollut runsaasti.