Lue yleisön kommentteja!
Näin Studio55-sivuilla vastattiin kyselyyn ikäeron merkityksestä parisuhteessa.
Lähes 60 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että ikäerolla ei ole merkitystä.
– Ongelma parien ikäeroasiassa on lähinnä ulkopuolisten, niiden, jotka katsovat asiakseen arvostella kaikkia muita paitsi ei itseään. Aira Samulin sanoi tänä aamuna hienosti, että "erilaiseen" parisuhteeseen lähtevät ovat itsetunnoltaan jo valmiiksi vahvoja, joten naapureiden arvostelut eivät hetkauta, pikemminkin naurattavat, nimimerkki iria kiitteli.
Kemia ja luonteenlaatu olivatkin vastaajien mielestä yhteiselon onnistumisen kannalta tärkeämpiä kuin eletyt vuodet.
– Olen onnellisesti parisuhteessa 17 vuotta vanhemman miehen kanssa, ja olemme todella onnellisia. Rakkaus sekä toisen kunnioittaminen ja arvostaminen kantavat. Tiedän meillä olevan vielä monta yhteistä vuotta edessä, nimimerkki Onnellinen uskoo.
Osa vastaajista oli huolissaan siitä, saako suuren ikäeron pariskunnassa kumpikin varmasti sitä, mitä elämältään toivoo.
– Jos olet nuori nainen ja vanha mies, niin miten lasten saaminen ja varsinkin niiden kasvattaminen yhdessä aikuisiksi saakka? Tai nuori mies ja vanhempi nainen: nainen ei enää voi saada lapsia, luopuuko nuori mies todella lapsista? Ritu pohdiskeli.
Myös sukupolvien välinen kuilu kauhistutti vastaajia, jotka eivät ikäeroa kannattaneet.
– Hakeuduin aikoinaan nuorempien naisten seuraan, mutta en enää. Uskon, että monilla niin tekevillä miehillä syy on oma kypsymättömyys seurustella ikäisiensä kanssa. Seurusteluun nuoremman kumppanin kanssa on useasti muu syy kuin rakkaus, juha latasi.
Uusimmat
-
11:33
Ilmakuva paljastaa Intian junaturman katastrofaalisuuden – silminnäkijä: "Yritin vetää ulos niin monta ihmistä kuin pystyin"
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja tulistui ME-vauhtiin – itsevarma tähti latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
Lataa lisää