Love Island -Vanessa lataa suorat sanat jahkailevalle Joelille: "Kiinnostus on kunnolla lopahtanut"

Love Island Suomessa nähdään, kuinka Vanessa lataa suorat sanat entiselle parilleen Joelille.

Love Island Suomi -ohjelmassa parit ovat vaihtuneet jo muutamaan otteeseen ja sinkut tekevät tiiviisti töitä tutustuakseen toisiinsa ja löytääkseen rinnalleen kumppanin. 

Ohjelman ensimmäisten viikkojen aikana on saatu seurata, kuinka muun muassa villaan saapunut Joel kiinnostui Vanessasta, jolta ei ole kuitenkaan saanut juurikaan vastakaikua.

Tämän jälkeen villaan saapui puolestaan Inka, joka oli aluksi kiinnostunut Joelista, mutta päätyessään tämän pariksi totesi kaksikon olevan kuitenkin aivan kaveripohjalla. 

Joel ja Vanessa kävivät hiljattain keskustelun, jonka luulisi pistävän lopullisen pisteen arvuuttelulle siitä, voisiko kaksikosta tulla koskaan oikea pariskunta rakkauden saarella. 

– Mun kiinnostus on nyt kunnolla lopahtanut, Vanessa painottaa. 

– Oikeasti? Ei hitto, Joel murehtii. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat