Love Island -Nikita tunnustaa yllättävät tunteensa parilleen: "Sä olet ihan täydellinen"

1:00
Tässä he ovat! Uuden Love Island Suomi -kauden kilpailijat julki

Love Island Suomi -ohjelman ensimmäisessä jaksossa pariutuneet Nikita ja Tommy ovat löytäneet toisistaan syvän yhteyden. 

Love Island Suomi -ohjelman odotettu toinen kausi alkoi maanantaina 19. elokuuta. Uuden tuotantokauden kärkeen nähtiin tuttuun tapaan ensimmäinen parinvalintatilaisuus, jossa kymmenen toisilleen tuntematonta sinkkua valitsivat ensimmäistä kertaa itselleen parhaimmalle sopivan parin. 

23-vuotias Nikita päätyi valitsemaan 28-vuotiaan Tommyn, ja pariskunnan ensimmäinen kohtaaminen oli täyttä viehätystä ensisilmäyksellä. Ensimmäisessä jaksossa nähtiin kaksikon viettävän tiiviisti aikaa toistensa kanssa ja lähentyvän hetki hetkeltä enemmän. 

Ohjelman toisessa jaksossa Nikita ja Tommy puhuvat siitä, mitä he kumpikin odottivat etukäteen Love Islandin villaan saapuessaan kohtaavansa. Nikita kertoo olleensa asennoitunut siihen, että hän kohtaisi mukavia miehiä, mutta päätyisi kuitenkin pysymään kaverilinjalla heidän kanssaan.

– Ajattelin, etten löydä ketään.

Nainen antaa myös olettaa, ettei hän avaudu helposti ja kertoo muun muassa kuinka hänen on ollut joskus vaikeaa halata muita ihmisiä. Tommy puolestaan kertoo, että hänelle läheisyys ja koskettaminen on hyvin tärkeää. 

– Mä otan pakkia, mä menen sun vauhdilla. Ei mulla ole mikään kiire, Tommy vakuuttaa Nikitalle. 

Kaksikon jatkettua keskustelua aiheesta Nikita tekee yllättävän tunnustuksen parilleen. 

– Sä olet ihan täydellinen, Nikita toteaa. 

Love Island Suomi starttaa Subilla ja mtv-palvelussa ma 19.8. klo 21 ja jatkuu kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja