Lottaelokuvan ohjaaja: Olisin halunnut enemmän realismia

Vuonna 2005 ensi-iltansa saanut lotista kertova Lupaus-elokuva on saanut haukkuja todellisuuden silottelemisesta. Kritiikeissä ihmetellään muun muassa, miksi lotat esitetään niin puhtaina ja viattomina. Ohjaaja itse olisi halunnut elokuvaan enemmän realismia, mutta päärahoittaja oli eri mieltä.

− Elokuvan päärahoittajana toimi Lotta-Svärd -järjestö, ja sillä oli luonnollisesti viimeinen sana sanottavana siitä, mitä elokuvassa lopulta näytetään, ohjaaja Ilkka Vanne kertoo.

Hän itse olisi tehnyt elokuvasta realistisemman, mutta toteaa että ymmärtävänsä hyvin, ettei kaikkein raadollisimpia asioita haluttu näyttää. Niitä hän ei halunnut elokuvaan itsekään.

− Lottien muistoista oli vaiettu pitkään, ja Lupaus oli aiheen ensimmäinen suuri esiintulo. Se piti tehdä kunnioittaen. Mutta nyt kun avaus on tehty, rankempiakin elokuvia voidaan ehkä tehdä, Vanne sanoo.

Sotavangin tarina jäi harmittamaan

Vanne oli jo kertaalleen leikannut elokuvan valmiiksi, mutta joutui uudestaan töihin lottajärjestön pyynnöstä. Elokuvasta piti leikata pois kohtauksia venäläisen sotavangin tarinasta. Alkuperäisessä versiossa sotavanki ampuu vahingossa yhden päähenkilöistä, jonka kanssa oli jo ehtinyt ystävystyä. Kohtaus oli Vanteen mielestä kaikessa surullisuudessaan olennainen osa tarinaa, mutta leikkasi pätkän kuitenkin, kuten lottajärjestön edustajat toivoivat

− Sotavangin tarina jäi vähän kaivelemaan, mutta muuten suurempia erimielisyyksiä ei lottajärjestön kanssa ollut. Kyse oli suurimmaksi osaksi pikkuseikoista, hienosäädöstä.

Aika kultaa muistot

Lupaus-elokuvan myötä Vanne on luonnollisesti tutkinut lotta-aihetta paljon ja haastatellut vanhoja lottia. Hänen kuulemansa kokemukset ovat osin niin karmeita, että hän ymmärtää hyvin, että kaikkia asioita ei haluta enää ottaa esille.

Vanne on kuunnellut sairaanhoitaja-lottien kertomuksia haavoihin pesiytyneistä madoista ja KEK-lottien muistoja karmivasta kuoleman hajusta.

− Ei sitä varmaan muistele hyvällä, kun joutui pesemään ruumiita. Eikä sitä, kun muut lotat välttelivät kalmanhajuisia pesijöitä. Moni haluaa antaa ajan kullata muistot. Suotakoon se heille.

Lue myös:

    Uusimmat