Lotta muistelee: Työskentelin sotasairaalassa 13-vuotiaana

Lehtikuva/Pekka Sakki
Lehtikuva/Pekka Sakki Copyright: MTV3 Oyj/Lehtikuva,2009

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu

    Eeva Tapio työskenteli jatkosodan aikana sotasairaalassa vaikeasti haavoittuneiden osastolla. Aloittaessaan hän oli vasta 13-vuotias. Työ oli rankkaa, mutta auttaminen mieluisaa.

    Ei ollut ollenkaan sääntöjen mukaista, että pikkulotta työskenteli sota-sairaalassa, mutta Eeva Tapion kirurgi-isä järjesti tyttärensä töihin kanssaan samalle osastolle. Tapio syötti ja juotti vaikeasti haavoittuneita potilaita ja oli "isojen" lottien apuna, kun siteitä vaihdettiin.

    − Olihan se rankka paikka, mutta kenttäsairaalat ja ensiavut olivat paljon pahempia. Meille tulleet potilaat olivat jo saaneet ensiavun ja heidän haavansa oli sidottu, Tapio kertoo.

    Tuskaisia katseita

    Sairaalassa oli pula lääkkeistä. Oli pärjättävä ilman kipulääkkeitä ja antibiootteja. Tapio kertoo, että suurin osa potilaista hillitsi silti itsensä, ja valitusta kuului vain vähän.

    − Mutta eivät he sitä kärsimystä pystyneet salaamaan. Kyllä sen tiesi, kun näki hikoilevan miehen tuskaiset kasvot. Monet eivät pystyneet syömään, koska kivut olivat niin kovia. Mutta yritin silti houkutella heitä syömään, koska he tarvitsivat voimia paranemiseen, Tapio muistelee.

    Rankimmista asioista ei pysty puhumaan

    Eeva Tapio oli mukana tekemässä lotista kertovaa, muutama vuosi sitten valmistunutta Lupaus-elokuvaa. Elokuvaa on moitittu jonkin verran siitä, että paljon jätettiin kertomatta. Todellisuus oli paljon raaempi kuin mitä elokuva antoi ymmärtää.

    − Eihän niitä rankimpia asioita voi näyttää, Tapio sanoo.

    Hän ei itsekään puhu sota-ajan asioista mielellään, sillä kun kipeät muistot kerran nousevat pintaan, ne jäävät vaivaamaan päätä pitkäksi aikaa.

    − Ymmärrän hyvin, että pahimmissa paikoissa olleet eivät pysty eivätkä halua muistoistaan puhua.

    Lue lisää aiheesta:
    Studio55

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •