Lotta Harala juoksi jalka teipattuna ja karsiutui – tästä on kyse
Lotta Harala juoksi 100 metrin aitojen välierissä ajan 12,98, joka ei tällä kertaa riittänyt finaaliin. Harala harmitteli jalkavaivaa, joka nosti päätään kauden tähän mennessä tärkeimmällä hetkellä.
– Näistä lähtökohdista tuo oli kaikki mitä sain aikaiseksi. Siinä mielessä olen ylpeä itsestäni, että sain tuollaisen juoksun räävittyä kasaan. Jos lähtökohtaisesti on haastavaa vetää peräkkäisinä päivinä kovaa, niin tämän iskiasvaivan kanssa se oli huomattavasti haastavampaa minulle, Harala kertoo.
Alkuerissä Harala pinkoi koko joukon nopeimman ajan 12,91, mutta välierissä meno oli selvästi tahmeampaa.
– En ole nähnyt juoksua, mutta tuntui että sain hyvän lähdön. Ensimmäisellä aidalla sen sijaan että olisin päässyt tekemään päältä juoksua, se (asento) putosi alas ja vauhti kuoleentui. Oli aika tasapaksuinen juoksu, aituri analysoi omaa tekemistään.
Haralan jalka kipeytyi ensimmäisen kerran toukouun puolessa välissä Kreikan kilpailun jälkeen. Alkuerässä jalka voi loistavasti, mutta kova kilpailu sai sen taas ärtymään, ja välierään oli hankalat lähtökohdat.
– Totta kai ottaa silleen päähän, että tiedän olevani elämäni kunnossa. Vamma tuli ihan puskista pari-kolme viikkoa sitten. Tänne tähdättiin huippukuntoa, ja tämä on niin pienestä kiinni. On se välillä aika raakaa, Harala harmittelee.
– Se tuntuu täällä iskiashermossa, istuinkyhmyssä ja heijastelee tänne lonkkaan ja vähän eri puolille. Semmoinen hermokipu, Harala selventää ja osoittelee eri kohtia jalastaan.
Ensimmäisen juoksun jälkeen vaivaa yritettiin hoitaa monella eri tavalla.
– Paljon tehtiin fysioterapeutin, tiimihierojan ja lääkärin kanssa. Tehtiin kaikki mitä pystyi, ja hyvin tehtiinkin. Eilen oli aika toivoton olo, mutta sain kuitenkin tuollaisen juoksun tehtyä. SIihen olen ihan tyytyväinen, Harala sanoo.
Kausi ei ole kuitenkaan vaarassa, eli tamperelainen tähtää edelleen olympialaisiin.
– Ehdottomasti tähtään sinne. Sehän tässä onkin, että tämä on nyt juuri akuutti, mutta ei mikään koko kautta (vaarantava vamma). Voi olla, että en muista koko takareisivaivaa kahden-kolmen viikon päästä. Ei missään nimessä ole sellainen, että Pariisi vaarantuisi, Harala kertoo.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää