Lontooseen odotetaan kaaosta: Laajin metrolakko vuosiin haittaamassa miljoonia

Laaja lakko uhkaa pysäyttää metroliikenteen Lontoossa illalla.

Metrojunien on määrä pysähtyä vuorokauden ajaksi puoli kuudelta paikallista aikaa. Lakko haittaa miljoonien ihmisten liikkumista ruuhka-aikaan.

Metrolakko on Lontoon laajin vuosiin. Sen arvellaan vaikuttavan metron liikennöintiin vielä perjantaina.

Samanaikaisesti osa Britannian vilkkaimmin liikennöidyistä junareiteistä Lontoon ja Walesin välillä sulkeutuu lakon takia 48 tunniksi.

Lontoon sisäiseen liikenteeseen on varattu muun muassa lisää bussivuoroja, mutta teiden varoitetaan ruuhkautuvan. 

Metron työntekijöiden ja työnantajan välejä kiristävät palkkaneuvottelut ja suunnitelma liikennöinnin aloittamisesta viikonloppuöisin.

Työntekijät eivät ole hyväksyneet tarjousta kahden prosentin yleisestä palkankorotuksesta ja 2 000 punnan bonuksesta yötöitä tekeville. Työntekijöiden mukaan yötöitä tekevien turvallisuutta ja työn ja muun elämän tasapainoa ei ole varmistettu. Lakon piirissä on 20 000 neljään eri liittoon kuuluvaa työntekijää.

Metron työnantajien mukaan työntekijäliitot eivät vastanneet viimeisimpään tarjoukseen.

Työnantajapuolen mukaan viikonloppuisin ympäri vuorokauden toimiva metro tukisi työllisyyttä ja taloutta sekä toisi Lontoon samalle viivalle muiden metropolien kanssa.

Yöliikenteen on määrä alkaa syyskuun puolessavälissä Lontoon vilkkaimmilla metro-osuuksilla. Metro kulkisi tauotta perjantaisin ja lauantaisin.

Junaliikenteessä riidellään työpaikoista ja palveluista.

Lue myös:

    Uusimmat