Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi lomaliikenteessä, vettä sataa kaatamalla – näille teille odotetaan ruuhkia
Fintraffic varoittaa lomille lähtijöitä erittäin huonoista ajokeleistä.
Maan etelä- ja keskiosassa lumi- ja vesisateet sekä etenkin jäätävä vesisade haittaavat näkyvyyttä ja tekevät tienpinnat liukkaiksi.
Perjantaiaamuna Suomi on pitkälti pilvilautan alla, mutta iltapäivällä lännestä saapuva sadealue ennättää länsirannikolle.
– Ajokeli muuttuu melko nopeastikin huonoksi tai erittäin huonoksi, meteorologi Joonas Koskela kertoo.
Olosuhteita vaikeuttaa etenkin lumikinosten päälle satavat vesisateet.
– Sade on varsin voimakasta ja alkaa lumena, mutta muuttuu lounaassa vauhdikkaasti vedeksi.
– Lämpötila kohoaa useamman asteen plussan puolelle ja vettä sataa käytännössä kaatamalla Etelä- ja Lounais-Suomessa, pohjoisempana lumena.
Myös autoilijoiden näkyvyyttä haittaavaa jäätävää sadetta voi olla luvassa. Matalapaine voimistaa myös tuulta, kovimmat tuulenpuuskat sijoittuvat maan lounaisosiin.
Ruuhkat alkavat muodostua puolenpäivän jälkeen
Varsinkin perjantaina valtatietä 3 Tampereen suuntaan ja valtatietä 4 Lahden suuntaan ajavien on hyvä olla tarkkana.
– Liikenteessä korostuvatkin riittävän pitkät turvavälit ja kelien mukainen tilannenopeus, sanoo Fintrafficin tieliikennekeskuksen yksikön päällikkö Eero Sauramäki tiedotteessa.
Ennusteiden mukaan liikennemäärät alkavat kasvaa perjantaina puolenpäivän jälkeen, työmatkaliikenne ja lomaliikenne saa autoilijat teille.
Jonoja saattaa syntyä etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä valtateillä 4, 5 ja 9 aina Jyväskylän ja Mikkelin korkeuksille saakka.
Fintraffic muistuttaa pitkiä matkoja ajavia riittävistä tauoista ajon aikana.
Poliisi puolestaan kannustaa laittamaan tilannenopeudet kuntoon ja käyttämään huonolla ajokelillä takasumuvaloja. Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä tehostetusti koko maassa koulujen hiihtolomien aikaan.
Lapin poliisi muistuttaa laajasta kansainvälisestä Nordic Response 24 -harjoituksesta, joka näkyy Lapissa liikenteen ruuhkautumisena.
Uusimmat
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
Lataa lisää