Näillä ohjeilla vältät lomailijan pahimmat terveysriskit ja voit nauttia kesästä täysin rinnoin.
Heinänuha eli eri kasvien siitepölyn aiheuttama allerginen nuha vaivaa monia suomalaisia kesäisin heinien kukinta-aikaan ja loppukesästä, kun pujo kukkii.
Pahimpia allergiaoireita voi lievittää sulkemalla ikkunat pahimpaan siitepölyaikaan ja kuivattamalla vaatteet sisällä. Muista myös hakea apteekista riittävän iso pakkaus allergialääkkeitä mökille lähtiessäsi.
– Allergiaoireita voi helpottaa apteekista ilman reseptiä saatavilla lääkkeillä. Ennen lääkityksen aloittamista kannatta käydä allergiatestissä, jossa voidaan helposti, nopeasti ja kivuttomasti selvittää mahdollinen herkistyminen yleisimmille lehtipuiden ja heinäkasvien sekä syksyllä kukkivan pujon siitepölyille, toteaa ihotautilääkäri Heikki Brandt Lääkärikeskuksesta.
Punkki uhkaa paratiisia
Kovapintaiset punkit ovat aktiivisia toukokuusta aina pitkälle syksyyn. Punkit eli puutiaiset elävät ja liikkuvat heinikoissa, aluskasvillisuuden seassa, pensaikoissa ja puiden lehtien alapinnoilla, missä ne odottavat sopivaa ohikulkijaa ja takertuvat kiinni vaatetukseen.
Kovapintaiset puutiaiset ovat aktiivisia toukokuusta aina pitkälle syksyyn. Puutiaisia tavataan koko Etelä- ja Keski-Suomessa, ja ne ovat erittäin yleisiä Ahvenanmaalla ja saaristoalueella. THL:n raportin mukaan puutiaisen puremasta saatuun borrelioosi on lisääntynyt huomattavasti.
Kaikki punkit eivät ole vaarallisia, mutta koska riski borrelioosin saamisesta on olemassa, kannattaa punkkialueella liikkuessa suojautua oikeaoppisesti.
Valitse kulkureitiksi mahdollisimman avoin maasto. Käytä suojaavaa vaatetusta ja käsittele hihan- ja lahkeensuut sekä kaikki paljaat paikat punkkikarkotteella. Muista käsitellä myös kaula ja niska. Palattuasi ulkoa tee koko perheelle punkkitarkastus.
– Apteekista saa punkinpoimijoita, joilla punkin saa kierrettyä irti ihosta. Taitavat saavat punkin irti langalla tai sormin. Vanhankansankeinoa, punkin rasvaamista, ei suositella, sillä punkki voi oksentaa puremakohtaan, mikä lisää borrelia -spirokeetan tarttumisen riskiä, Brandt kertoo.
