Löi kirveellä olkaan ja selkään – sai ehdollista vankeutta

Espoon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 18-vuotiaan miehen, joka löi toista kahdesti kirveellä. Veriteko tapahtui huhtikuussa rautatietunnelissa Espoon keskuksessa.

Toinen kirveeniskuista osui olkapäähän ja toinen selkään. Kumpikaan haavoista ei ollut hengenvaarallinen. Lisäksi tuomittu löi uhriaan nyrkillä päähän ainakin kolme kertaa.

Veriteon taustalla oli oikeuden mukaan maksamattomia saatavia. Tuomittu kertoi oikeudessa, että uhri oli aiemmin samana päivällä uhkaillut häntä ja hän oli sen vuoksi varustautunut kirveellä.

Käräjäoikeus langetti miehelle vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vaati rangaistusta tapon yrityksestä.  

Lue myös:

    Uusimmat