Poliisiylijohtaja: Suomessakin on varauduttu torjumaan kuorma-autoisku

Poliisin mukaan Tukholman kuorma-autoiskuun liittyen ei ole edelleenkään tiedossa mitään seikkaa, mikä viittaisi Suomeen. Sen kaltaiseen iskuun on kuitenkin varauduttu myös Suomessa.

Suomen poliisilla on esimerkiksi valmius pysäyttää rekka tai kuorma-auto.

– Ongelman muodostaa se, onko juuri sillä hetkellä tietoa, jotta osataan varautua tämäntyyppisen iskun pysäyttämiseen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoi sisäministeriön, poliisin ja Suojelupoliisin tiedotustilaisuudessa illalla.

Suomi on selvittänyt, että tällä hetkellä Suomessa ei ole rekka- tai kuorma-autoja varastettuna.

Kaikille Suomen poliisilaitoksille lähetettiin tänään kehotus lisätä näkyvyyttä ja partiointia paikoissa, joissa on ihmisiä. Valtakunnallista valmiutta ei kuitenkaan lisätty.

– Ylitöitä ei poliisissa tämän tapauksen vuoksi tehdä vaan kohdennetaan resurssit niihin kohteisiin, joissa uhka voi mahdollisesti nousta, Kolehmainen sanoo.

Suomen turvallisuustilanne ei ole muuttunut, eikä Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa. Poliisi pyrkii kuitenkin ottamaan huomioon, että Tukholman isku voi motivoida muita tekijöitä. 

Poliisin mukaan Helsingissä näkyvää valvontaa lisättiin esimerkiksi asema-alueella. Myös Rajavartiolaitos tehosti valvontaa Helsingin satamissa ja lentokentällä Tukholman tapahtumien takia.

Sisäministeriön mukaan Suomen viranomaiset muutoinkin seuraavat Tukholman tilannetta ja keräävät tietoa tapahtumista. Poliisi ylläpitää Suomessa jatkuvaa perusvalmiutta.

– Poliisin valmiutta nostetaan nopeasti, mikäli saatavat tiedot tapahtumista sitä edellyttävät, ministeriöstä kerrottiin.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että jo Nizzan tapahtumien jälkeen on muutettu varautumista massatapahtumissa. Nizzassa kymmeniä ihmisiä kuoli, kun rekka ajoi väkijoukkoon.

– Suoraan kadulle tavallisella kuorma-autolla ajamista on kuitenkin vaikeaa ennakoida.

Asiantuntija: Tukholman isku ei ollut yllätys 1:41

Tukholman lehdistöneuvos Hyrsky väisti kuorma-autoa 2:42

 

Lue myös:

    Uusimmat