Viisi ihmistä surmannut Tukholman terroristi jatkaa huonoa käytöstä vankilassa – ”P**kannan korteillesi! Haista vi**u!"

Tukholman iskun epäilty tekijä on myöntänyt tehneensä teon 1:29
Videolla juttu huhtikuulta 2017 Rahmat Akilovin vangitsemisesta.

Elinkautiseen vankeuteen Tukholman terrori-iskusta tuomittu Rahmat Akilov jatkaa huonoa käytöstään vankilassa. Asiasta kertoo Expressen.

Henkilökunnan koputtaessa Akilovin sellin ovea pyytääkseen tätä pelaamaan korttia, Akilov karjui sellistään: ” Paskannan korteillesi! Haista vittu!”

Akilovin kerrotaan tehneen vankilassa Hitler-tervehdyksiä, vaatineen itselleen nuuskaa ja saaneen raivokohtauksia jäätyään ilman kahvia.

Pyydettiin ulkoilemaan tai pelaamaan korttia

Expressenin näkemistä Ruotsin vankeinhoitolaitoksen asiakirjoista ilminee, että uudenvuodenaattoa edeltävänä päivänä vankilan henkilökunta koputti Akilovin sellin ovelle. Tarkoituksena oli kysyä, haluaako hän poistua sellistään ulkoilemaan tai pelaamaan korttia.

– Paskannan korteillesi! Hasta vittu, kuului Akilovin vastaus sellistään.

Käytöksensä johdosta Akilov on saanut muistutuksen siitä, että hänen pitää noudattaa vankilan sääntöjä. Hänen käytöstään ei ole kuitenkaan pidetty niin vaarallisena, että hänelle olisi annettu virallista varoitusta.

Joutui vaihtamaan vankilaa pahoinpitelyn takia

Akilov on joutunut vankilassa muiden vankien maalitauluksi. Hänen päälleen käytiin elokuussa, minkä jälkeen hänet siirrettiin turvallisuussyistä Kumlan vankilasta Hallin vankilaan. Myös uudessan vankilassaan hän joutui pian väkivallalla uhkaamisen kohteeksi.

Viime vuonna Aklov tuomittiin elinkautiseen vankeuteen huhtikuussa 2017 tekemästään kuorma-autoiskusta Tukholman ydinkeskustassa. Akilovin rikos katsottiin oikeudessa terroriteoksi. Iskussa kuoli viisi ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat