Portugalissa ainakin 16 ihmistä on kuollut ja liki 20 loukkaantunut funikulaarin suistuttua kiskoilta maan pääkaupungissa Lissabonissa keskiviikkona, kertoo uutiskanava CNN Portugal.
Portugalin hallitus julisti kansallisen surupäivän tänään torstaina funikulaarionnettomuuden uhrien muistoksi.
CNN Portugalin tuoreimpien tietojen mukaan turmassa menehtyi ainakin 16 ihmistä. Aiemmin on raportoitu 17 kuolonuhrista. Lisäksi lähes 20 loukkaantunut.
Loukkaantuneista ainakin viidellä on vakavia vammoja.
Silminnäkijöiden mukaan suositun Gloria-funikulaarin jarrut olisivat pettäneet ja se olisi syöksynyt kovalla vauhdilla päin rakennusta.
– Se osui rakennukseen murskaavalla voimalla ja meni kasaan kuin pahvilaatikko: siinä ei ollut jarruja, kuvaili turman nähnyt nainen SIC-televisiokanavalle.
Uutistoimisto Reutersin mukaan yhdestä tapahtumapaikalta otetusta valokuvasta näkyy, että raitiovaunua muistuttava köysirata, joka kuljettaa ihmisiä mäkeä ylös ja alas, on käytännössä tuhoutunut.
Viranomaislähteiden mukaan paikalla oli illalla kymmenittäin pelastajia ja yli 20 pelastusajoneuvoa.




