Lisätietoa yllättäen 59-vuotiaana menehtyneen Gangsta's Paradise -räppäri Coolion kuolemasta – yritettiin elvyttää 45 minuutin ajan

59-vuotiaana menehtynyttä Cooliota yritettiin elvyttää pitkään. Ensihoitajat epäilivät tämän saaneen sairaskohtauksen.

Yhdysvaltalaisräppäri Coolio, oikealta nimeltään Artis Leon Ivey Jr., menehtyi keskiviikkona 28. syyskuuta 59-vuotiaana Los Angelesissa. Muusikon kuolinsyystä ei ole tarkkaa tietoa, mutta Coolion pitkäaikaisen managerin Jarezin mukaan ensihoitajat epäilivät tämän saaneen sydänkohtauksen. 

Entertainment Tonight -sivuston mukaan Los Angelesin pelastuslaitos on vahvistanut palomiesten sekä ensihoitajien tiimin vastanneen kutsuun ilmoitetusta hätätilanteesta, kun Coolio oli löytynyt elottomana ystävänsä kylpyhuoneesta. Ensihoitajat saapuivat raportin mukaan paikalle neljä minuuttia ilmoituksen jälkeen.

Raportissa kerrotaan, että ensihoitajat yrittivät elvyttää räppäriä 45 minuutin ajan. Coolio julistettiin kuolleeksi kello viideltä iltapäivällä. 

Mediatietojen mukaan Los Angelesin poliisi on aloittanut tutkinnan artistin kuolinsyyn selvittämiseksi, mutta tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, ettei kuolemaan epäillä liittyvän rikosta. Lähteiden mukaan kuolinsyyntutkija tekee kuitenkin lopulliset päätelmät ruumiinavauksen jälkeen.

Coolio aloitti uransa räppärinä jo 1980-luvulla, mutta nousi maailmanmaineeseen vuonna 1995 kappaleensa Gangsta's Paradise myötä. Kappale kuultiin elokuvassa Dangerous Minds ja kappale sekä artisti palkittiin myöhemmin Grammylla. 

Lue myös:

    Uusimmat