Ensi vuoden suurimman urheilutapahtuman turvallisuuteen satsataan huomattavilla summilla. Myön doping-valvonnan luvataan tehostuvan entisestään.
Poliisille luvataan ensi kevään lisäbudjetissa neljä ja puoli miljoonaa euroa lisärahaa Helsingissä järjestettävien yleisurheilun MM-kisojen turvallisuuden takaamiseksi.
Sisäministeri Kari Rajamäki kertoo Uutispäivä Demarin haastattelussa, että poliisi saa kaksi miljoonaa euroa MM-kisoja varten erilaisiin turvallisuutta lisääviin välineisiin ja tarvikkeisiin. Myös poliisien ylityö-, majoitus- ja matkakorvauksiin varataan rahaa. Lisäksi rajavartiolaitokselle myönnetään ylimääräiset puoli miljoonaa euroa tehostettuun rajavalvontaan kisojen ajaksi.
Rajamäki luonnehtii valtion ensi vuoden lisätalousarvioon MM-kisoja varten varattuja summia huomattaviksi.
Yleisurheilun MM-kisat ovat suurin ensi vuonna järjestettävä urheilutapahtuma. Helsinkiin saapuu kilvoittelemaan 3000 urheilijaa, ja heidän edesottamuksistaan raportoi 4000 median edustajaa.
Doping-valvonta tehostuu
Helsingin MM-kisoissa doping-seulan luvataan tihenevän entisestään, myös Ateenan juuri päättyneisiin olympialaisiin verrattuna.
Kansainvälisen antidopingjärjestön Wadan entinen puheenjohtaja Harri Syväsalmi korostaa Uutispäivä Demarissa, että doping-testien määrä ja laatu ovat ensi kesänä paremmat kuin koskaan arvokisoissa.
(MTV3-STT)