Lippupalvelu myytiin ulkomaille

Suomen johtava pääsylippujen välittäjä Lippupalvelu on myyty maailman suurimmalle lipunvälittäjälle Ticketmasterille, kertoo Helsingin Sanomien verkkoliite.

Lippupalvelun toimitusjohtaja Harri Kaasinen ja yhtiön työntekijät jatkavat Helsingin Sanomien mukaan tehtävissään entiseen tapaan. Kaasinen uskoo, että uuden omistaja myötä Lippupalvelu kykenee parantamaan palveluaan ja lisäämään myyntipisteitään koko Suomessa sekä tuomaan markkinoille entistä kätevämpiä sähköisiä pääsylippuja.

Lippupalvelun pääomistajan teleoperaattori TeliaSoneran mukaan lipunmyynti ei ole yrityksen ydinliiketoimintaa, joten siitä voidaan luopua. Kauppahintaa ei julkisteta.

Vuonna 1945 perustettu Lippupalvelu myi viime vuonna 4,5 miljoonaa pääsylippua, mikä oli 26 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002. Yhtiö välitti viime vuonna lippuja lähes 7000:een tilaisuuteen.

Ticketmaster myi viime vuonna noin sata miljoonaa pääsylippua, ja sen liikevaihto oli noin viisi miljardia dollaria. Yritys sai näkyvyyttä muun muassa Ateenan olympialaisten virallisena lipunvälittäjänä.

Ticketmaster on ostanut äskettäin lipunmyyntiyhtiöt Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista ja se omistaa suurimmat lipunvälittäjät myös Britanniassa ja Hollannissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat