Lionel Messi jäi, mutta Barcelona seilaa yhä keskellä myrskyä – kuinka seura kestää kovan ristiaallokon kolhut?

2:52
Lionel Messi palasi hiljattain Barcelonan harjoituksiin.

Espanjalaisjätti Barcelona aloittaa uuden La Liga -kauden erittäin sekavassa tilassa. Lionel Messin siirtosaaga ravisutti seuraa, eikä puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun asemakaan ole loistelias.

Jalkapallokesän suurin puheenaihe oli Lionel Messi ja Barcelona. Messi pudotti elokuussa todellisen pommin, kun hän ilmoitti haluavansa jättää seuran. Tästä käynnistyi hurja vääntö Barcelonan ja Messin välillä. Vastaus saatiin vasta hiljattain.

Monien vaiheiden ja keskustelujen jälkeen Messi joutuikin jäämään sekavassa tilassa olevaan Barcelonaan, koska ei olisi voinut lähteä seurasta ilman, että olisi joutunut haastamaan Barcelonaa oikeuteen.

– En koskaan menisi oikeuteen Barcaa vastaan, koska se on seura, jota rakastan, Messi perusteli päätöstään.

Messi joutui siis jäämään seuraan vasten tahtoaan. Suurin taistelu käytiin Messin ulosostohinnasta. Argentiinalaistähden mukaan 700 miljoonan euron ulosostohinta ei ollut enää voimassa, joten hän luuli voivansa lähteä ilmaiseksi. La Liga ja Barcelona pitivät kuitenkin pintansa ja vakuuttivat ulosostopykälän olevan vielä lainmukaisesti voimassa.

Koko ammattilaisuransa Barcelonaa edustaneen Messin lähtöhalut puhuvat karua kieltä siitä, missä tilassa Barcelona on tällä hetkellä seurana. Kun joukkueen pitkäaikainen ykköstähti ja keulakuva haluaa pois kasvattajaseurastaan, ei kaikki ole hyvin. Syyttävä sormi osoittaa vahvasti puheenjohtaja Bartomeun suuntaan.

Bartomeuta on jo pidempään kritisoitu tavasta, jolla Barcelonaa on viime aikoina johdettu. Seurapomon päätä onkin vaadittu jo vadille useammalta taholta. Seura reagoi jo antamalla lähtöpassit urheilujohtajana toimineelle Eric Abidalille, mutta ongelman ydin on syvemmällä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kannattajat marssivat elokuussa seuran stadionin ulkopuolelle vaatimaan äänekkäästi Bartomeun eroa.

Myös Barcelonan entinen puheenjohtaja Joan Laporta on vaatinut julkisesti Bartomeun eroa. Bartomeun eroa vaativa adressi on Reutersin mukaan kerännyt jo 7 500 seuratyöntekijän allekirjoituksen.

Kääntäkö uusi valmentaja kurssin?

Barcelonan ongelmat eivät ulotu ainoastaan seuran toimistoon, vaan ongelmia on myös kentällä. Viime kaudella toiseksi sijoittunut Barcelona potki Ernesto Valverden päävalmentajan paikalta, ja palkkasi tilalle Quique Setienin.

Setien ei saanut lyhyeksi jääneen visiittinsä aikana joukkueen pelillistä ilmettä paremmaksi, joten hänkin sai kauden päätteeksi lähteä.

Tilalle palkattiin Barcelonan riveissä pelaajankin viilettänyt Ronald Koeman, joka valmensi viime vuodet Hollannin maajoukkuetta. Koemanin johdolla Barcelona hakee uutta nousua Euroopan absoluuttiselle huipulle.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Bartomeu ilmoitti aiemmin kesällä, että suurin osa joukkueen pelaajista on kaupan. Siirtohuhujen kohteena ovat pyörineet myös tähtihyökkääjät Luis Suarez ja Antoine Griezmann. Kumpikin on ampunut huhut alas.

– Onko minun tulevaisuuteni Barcelonassa? Kyllä. Voin hyvin täällä. Tiedän, että minulla on seuran ja valmentajan luottamus takanani, joten voin hyvin, Griezmann summasi Goalin mukaan.

Eri lähteiden mukaan myös Arturo Vidal, Sergio Busquets, Gerard Pique ja Jordi Alba ovat myytävänä.

Ensi kaudella Barcelona rakentunee yhä vahvasti Lionel Messin ympärille. Toistaiseksi seura on ollut siirtomarkkinoilla maltillinen, mutta hollantilaistähtiä Memphis Depayta ja Georginio Wijnaldumia on viety vahvasti suurseuran riveihin.

Barcelona ilmoitti jo aiemmin kesällä, että Juventuksen Miralem Pjanic siirtyy seuran alkavaksi kaudeksi. Toiseen suuntaan matkaa Arthur.

Koeman tuli uudistamaan Barcelonaa, mutta uudistuksen tiellä on vielä monia esteitä.

La Ligan avauskierros C Morella:

Lauantai 12.9.

Klo 17.00: Eibar - Celta Vigo, C More Sport 1 & cmore.fi
Klo 19.30: Granada - Athletic Bilbao, C More Max & cmore.fi
Klo 22.00: Cadiz - Osasuna, C More Sport 1 & cmore.fi

Sunnuntai 13.9.

Klo 15.00: Alaves - Real Betis, cmore.fi
Klo 17.00: Real Valladolid - Real Sociedad, cmore.fi
Klo 19.30: Villareal - Huesca, C More Sport 2 & cmore.fi
Klo 22.00: Valencia - Levante, C More Sport 1 & cmore.fi

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja