Lindan, 21, pitkä matka pelastumiseen: Huostaanotto antoi lapsuuden takaisin

Teologian ylioppilas Linda Santonen, 21, on kulkenut pitkän matkan. Vuonna 2001 hänet sisaruksineen huostaan otettiin, sillä perheen olosuhteet olivat lapsille huonot.

6-vuotias Linda ja hänen sisaruksensa kiersivät monessa väliaikaisessa sijoituspaikassa ennen SOS-lapsikylään pääsyä vuonna 2003.

– Aikamoista pyörittelyä ja sekavaa aikaa. Muistan, kun pääsin lapsikylään, miten pelastus se oli. Sai lapsuuden takaisin, hyvät lähtökohdat elämään ja rakastavan lapsikylävanhemman, josta on sen jälkeen tullut todella tärkeä, SuomiAreenassa SOS-lapsikylistä kokemusasiantuntijana kertonut Santonen sanoo.

– Oli todella hyvä asia, kun tiesi, että tänne me jäämme. Tästä tulee meidän koti ja tässä on meidän äiti. Se oli iso ja hyvä asia.

Linda ei saanut laitoslapsen leimaa

Koska Santonen sisaruksineen pääsi muuttamaan vasta valmistuneeseen SOS-lapsikylään, ei hän joutunut kohtaamaan ennakkoluuloja koulussa.

– Olin onnekas, ettei tarvinnut taistella laitoslapsen leiman kanssa.

Huostaanoton ja sijoituksen alkuaikoihin liittyy paljon ikäviä asioita ja kipeitä muistoja. Aluksi aika lapsikylässä kuluikin vaikeiden asioiden käsittelyyn.

Onneksi luottamussuhde lapsikylävanhempaan syntyi Santosen kohdalla nopeasti ja hyvien kokemusten ja muistojen rakentaminen saattoi alkaa. Asioita käsiteltiin myös sisarusten kesken vuosien varrella. Myös yhteys sisarusten biologisiin vanhempiin on säilynyt sijoituksesta huolimatta.

– Siinäkin on ollut vaikeuksia vuosien aikana, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Vanhempien kanssa on käyty läpi myös perheen yhteistä historiaa.

– Olen edelleen hyvissä väleissä sekä biologisten että sijaisvanhempien kanssa.

"Elämä paranee vanhetessa"

Nyt Santonen kiertää kertomassa ja jakamassa tietoa SOS-lapsikylistä.

– Tämä on maailmanparantamiskeino. Yritän tuoda ilmi asioita, joita olen huomannut: miten voi tuoda nuorille toivoa ja miten voi kehittää asioita.

Toivon jakaminen vaikeassa tilanteessa oleville ei ole helppoa, mutta Santonen ei halua antaa periksi.

– Vaikka tuntuu, että on hirveän vaikeaa eikä ole mitään toivoa, voin luvata, että elämä paranee vanhetessa. Vaikka ei meinaisi jaksaa uskoa siihen.