Liki 10 000 varusmiestä siirtyy torstaina reserviin – määrä kesäkuun osalta suurin kymmeneen vuoteen

aop varusmies, armeija, asepalvelus
Arkistokuva. Varusmiespalvelus kestää 165, 255 tai 347 päivää palvelustehtävästä riippuen.All Over Press
Julkaistu 18.06.2025 16:00

MTV UUTISET – STT

Puolustusvoimien mukaan torstaina kotiutuvien määrä on kesäkuussa kotiutuvien saapumiserien osalta suurin kymmeneen vuoteen.

Yhteensä yli 9 500 varusmiestä siirtyy torstaina reserviin Puolustusvoimista ja Rajavartiolaitoksesta, Puolustusvoimat kertoo. Heistä noin 400 on naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita.

280 varusmiestä siirtyy reserviin Rajavartiolaitoksesta.

Puolustusvoimien mukaan torstaina kotiutuvien määrä on kesäkuussa kotiutuvien saapumiserien osalta suurin kymmeneen vuoteen. Kasvua on ollut myös joulukuun kotiutumiserissä, joista viime joulukuussa kotiutuneiden määrä oli suurin joulukuussa kotiutuvien osalta vuosiin.

Kotiutuvien määrän kasvuun ovat Puolustusvoimien mukaan vaikuttaneet aiempaa suuremmat aloitusvahvuudet sekä pienemmät poistumat.

Varusmiespalvelus kestää 165, 255 tai 347 päivää palvelustehtävästä riippuen.

Tuoreimmat aiheesta

Puolustusvoimat