Liikkuva linna (Hauru no ukogu shiro)

Hayao Miyazakin, japanilaisen animen mestarin uusinta elokuvaa, Liikkuvaa linnaa, on odotettu kuin kuuta nousevaa. Miyazaki, jonka Henkien kätkemä (Spirited Away/Sen to Chihiro no kamikakushi, 2001) palkittiin parhaan animaatioelokuvan oscarilla, ei petä fanejaan tälläkään kertaa, vaikkei uutuus edeltäjiensä tasolle ylläkään.

Liikkuva linna (Hauru no ugoku shiro) on tarina sievästä Sofie-tyttösestä, jonka kateellinen velho Turhatar taikoo 90-vuotiaaksi mummoksi. Sofie on nimittäin tavannut salaperäisen taikurin, Haurun, joka asuu eriskummallisessa, vaeltavassa linnassa. Vanhukseksi muuttunut neito jättää kotinsa ja lähtee etsimään mystistä linnanherraa. Ehkäpä Hauru kykenee palauttamaan Sofien ennalleen? Linnan löydettyään tyttö astuu rohkeasti sen uumeniin. Tutustuttuaan herkän Haurun ohella linnan muihin asukkeihin, pontevaan Markliin ja liike-energiaa tuottavaan tulidemoniin, Calciferiin, Sofie pestautuu porukan taloudenhoitajaksi. Seikkailu voi alkaa.

Koska Liikkuvan linnan juonen selostaminen on paitsi mahdoton, myös banaali tehtävä, ei siitä sen enempää. Teatterin pimennosta ulos astuvat saattavat hyvinkin olla samaa mieltä näkemästään: Liikkuva linna on silmiähivelevän mielikuvituksellinen, mutta tarinansa puolesta jokseenkin käsittämätön. Miyazaki marssittaa valkokankaalle toinen toistaan herkullisempia hahmoja, joista ei voi olla pitämättä. Calcifer, Turhatar, Naurispää ja hinkuva koira varastavat kohtauksen jos toisenkin itse päähenkilöiden, Sofien ja Haurun, jäädessä sivustakatsojiksi. Sofie, jonka olemus muuttuu tilanteiden ja tunnetilojen mukaan, on enemmän tarkkailija kuin sankaritar. Henkien kätkemän Chihiron veroiseksi toimijaksi hänestä ei ole. Omien demoniensa kanssa kamppaileva Hauru jää vielä etäisemmäksi henkilöksi. Muotoaan muuttavan nuorukaisen naiivi patetia tuntuu tarpeettoman melodramaattiselta.

Muodonmuutos on Liikkuvan linnan kantava idea. Ulokkeinen linnankuvatus ei ole ainoa, joka kokee metamorfoosin, vaan se koskettaa kaikkia tarinan osatekijöitä. Itse linna on elokuvan kiehtovin keksintö. Eri maailmoihin ja ulottuvuuksiin avautuva ovi kutkuttaa varmasti niin nuorten kuin varttuneempienkin katsojien mielikuvitusta. Vikkelän pytingin muhkea hulluus tuo mieleen Terry Gilliamin Brazilin (1985) huimat rakennelmat.

Liikkuva linna on kummallinen keitos, jota on mahdoton yhdellä katsomalla nielaista. Huomioitavia detaljeja on joka lähtöön, henkilöhahmoja suorastaan liikaa. Miyazakin vuoroin koomisista, vuoroin ylidramaattisista ideoista ei puutu lennokkuutta, mutta niiden viimeistely on tällä kertaa jäänyt puolitiehen. Elokuvan loppu tuntuu kovin hätäiseltä ja jäsentymättömältä. Lopullinen merkitys hukkuu sinänsä sujuvan spektaakkelin aaltoihin.

Suomenkielinen dubbaus on onnistunut erinomaisesti. Laura Malmivaara sukeltaa Sofien nahkoihin ennakkoluulottomasti, "luovalla hulluudella". Kotimaisten ääninäyttelijöiden panokseen voi tällä kertaa olla kaikin puolin tyytyväinen.

Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Cinema Mondo

• 1.2.18:30
  Teatteri

  Teatterisuvun Herala ja Maijala kumoavat väitteet sukulaisten siivittämästä urasta – ja kertovat, miten arvostelu satuttaa
• 1.2.17:39
  Michael Jackson

  Michael Jackson kertoo ajatuksiaan lapsista aiemmin julkaisemattomalla äänitteellä – "Lapset haluavat vain koskettaa minua"
• 31.1.17:01
  Margot Robbie

  Margot Robbie edusti legendaarisen riipuksen kanssa
• 31.1.12:19
  Antti Luusuaniemi

  Antti Luusuaniemi ilmestyi suoraan lähetykseen aurinkolasit päässä
• 31.1.09:50
  Kuolema

  Catherine O’Hara on kuollut – muistetaan Yksin kotona -elokuvien Kevinin äitinä
• Lataa lisää