Liikaselle liikunnan paras osa on lenkkisauna
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen tunnetaan myös himoliikkujana. Tärkein laji on juoksu. Ensimmäisen maratoninsa Liikanen juoksi Brysselissä vuonna 1992.
Erkki Liikanen on liikkunut aina.
−Vain pitkien flunssien aikana en ole harrastanut liikuntaa, ja sekin tauko tuntuu pahalta, hän kertoo.
Liikkuminen ei Liikasen mielestä koskaan ole tylsää. Paras osa on kuitenkin sauna lenkin jälkeen.
Kiireinen mies merkitsee lenkit kalenteriin
Liikanen kertoo, että on varannut aikaa pitkälle hidastempoiselle lenkille joka toinen viikonloppu. Muitakin lenkkejä hän joutuu merkitsemään kalenteriinsa.
−Aamuvarhaisella aina ehtii, jos viitsii.
Liikaselle tärkeimmät syyt harrastaa liikuntaa ovat kunnon ylläpitäminen, ystävien tapaaminen ja yksinkertaisesti se, että liikunta antaa hyvän mielen. Kuntoilu auttaa myös jaksamaan paremmin työssä.
Liikasen liikuntamotto on:
−Pidä pulssi alhaalla ja muista katsella luonnon kauneutta.
Uusimmat
-
07:47
Topi Raitanen teki merkittävän muutoksen ja ottaa nyt "koneestaan" kaiken irti – kova arvio Pariisin kisasta
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää