Jalkapalloseura Tampere United perustettiin vuonna 1998 TPV:n ja Ilveksen yhteistyönä. Syntyi jotain poikkeuksellista: vajaassa vuosikymmenessä Tampere United on voittanut kolme Suomen mestaruutta ja kolkutellut Euroopan mahtavimman seurajoukkuekilpailun Mestareiden liigan portteja.
Tampere United aloitti vuonna 1999 Ykkösessä Ilvekseltä lunastetulla sarjapaikalla ja nousi liigaan 15 kuukautta perustamisensa jälkeen. Lokakuun 1999 karsintaottelut liiganoususta ovat Tampere Unitedin alkutaipaleen unohtumattomimpia hetkiä. Joukkue käänsi Atlantista vastaan 1-3-tappioaseman 4-3-voitoksi ja varmisti liigapaikkansa uusintaottelun 2-0-voitolla.
Liigapelinsä Tampere United aloitti kaudella 2000 nihkeästi, mutta petrasi kauden mittaan ja ylsi sarjanousijalle kelvollisesti kuudenneksi. Kuudetta sijaa heikommin Tampere United ei ole koskaan liigassa sijoittunut. Heti toisella liigakaudellaan 2001 päävalmentaja Ari Hjelmin joukkue juhli mestaruutta. Tampere United voitti kauden 33 ottelustaan peräti 21. Tuo on liigan ennätys.
Kauteen 2006 suosikkina
Kaudella 2002 mestarin päänahka oli haluttua tavaraa. Tampere United jatkoi ennätystehtailua, mutta nyt kohteena oli liigan tasapeliennätys: Tampere United päätyi kauden 29 ottelussa 15 kertaa tasapeliin ja sijoittui kuudenneksi. Seurasi mitaliputki, joka venyi tämän kauden mestaruudella viiden kauden mittaiseksi.
Tampere United poimi liigassa pronssia 2003, 2004 ja 2005. Jokaisella pronssikaudella Tampere United kartutti kokemustaan myös eurooppalaisissa seurajoukkuekilpailuissa ja ylsi Intertoto-cupissa kolmasti peräjälkeen kolmannelle kierrokselle.
Kaudeksi 2006 Tampere Unitedista oli kasvanut selkeä suosikki. Liiganousija Honka Espoosta piti Tampere Unitedia ahtaalla, mutta hiipui loppumetreillä. Tampere United varmisti toisen mestaruutensa lyömällä Helsingissä HJK:n selkeästi 3-0.
Tällä kaudella Tampere Unitedilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruutensa ennätyksellisen aikaisin. Sarjaa oli pelaamatta neljä kierrosta, kun Tampere United lähti IFK Mariehamnin vieraaksi. Maarianhaminalaiset siirsivät mestaruusjuhlia 1-0-voitolla.
Maaottelutauon jälkeen vastassa oli kotoisalla Ratinan stadionilla MyPa. Voitto olisi riittänyt, mutta se jäi saamatta MyPan taisteltua 1-1-tasapelin. Niinpä mestaruuden ratkeaminen jäi seuraavaan päivään ja ainoan uhkaajan Hakan otteluun. Siinä lukemat FC Lahti 1, Haka 1, ja mestaruus Tampereelle kaksi kierrosta ennen kauden loppua.
Rosenborg ja Bordeaux liian isoja paloja
Tampere Unitedin toisen perättäisen mestaruuden kivijalkoja ovat Ari "Zico" Hjelmin perusteellinen valmennustyö, maajoukkuetason maalivahti Mikko Kaven, kärkipari Jari Niemi/Antti Pohja sekä keskikentän kaksikko Jarkko Wiss ja Tomi Petrescu. Puolustuksesta "tamperelaisen jalkapalloilun suuri mies" Jussi Kuoppala oli sivussa koko kauden, mutta paikkaajia löytyi omasta takaa.
Kuluvalla kaudella Tampere United ylsi myös Mestareiden liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Paikka rahakkaan kilpailun lohkovaiheessa oli yhden otteluparin päässä, mutta norjalainen mahtiseura Rosenborg oli parempi kahden ottelun yhteistuloksella 5-0.
Tampere United ehti voittaa Mestareiden liigan karsinnoissa sanmarinolaisen Muratan (yhteistulos 4-1) ja Bulgarian mestarin Levski Sofian (2-0). Ratkaisukierroksella Rosenborg voitti avausosan Tampereella 3-0 ja toisen ottelun Trondheimissa 2-0.
Tappiokin toi Tampere Unitedille mahdollisuuden yrittää Uefa-cupin lohkovaiheeseen. Ranskalainen suurseura Bordeaux vei voiton yhteistuloksella 4-2. Tampere United johti kotiotteluaan 2-1 lisäajalle asti, mutta hävisi 2-3. Vierasottelussa Tampere United ylsi 1-1-tasapeliin.
Tampere United
- Perustettu: 1998.
- Kotikenttä: Ratina.
- Päävalmentaja: Ari Hjelm.
- Puheenjohtaja: Jari Viita.
- Mestaruudet: 3 (2001, 2006, 2007)
- Sijoitukset liigassa 2000-2007: 6, 1, 6, 3, 3, 3, 1, 1.
- Eniten voittoja kaudella: 21 (33 ottelusta 2001, liigaennätys).
- Eniten tasapelejä kaudella: 15 (29 ottelusta 2002, liigaennätys).
- Eniten tappioita kaudella: 11 (33 ottelusta 2000).
- Parhaat maalintekijät 2007: Jari Niemi 7, Tomi Petrescu 6, Antti Pohja 6.
Liigamestaruuden 2007 voittanut Tampere United (suluissa ikä, Suomen mestaruuksien määrä):
Maalivahdit: Mikko Kavén (32, 4), Mika Hilander (24, 2), Jussi Mäkelä (19, 1).
Puolustajat: Mathias Lindström (26, 1), Heikki Aho (24, 3), Antti Ojanperä (24, 2), Jussi Kuoppala (33, 3), Henri Myntti (25, 1).
Keskikenttäpelaajat: Toni Järvinen (26, 1), Jussi Kujala (24, 2), Jussi-Pekka Savolainen (21, 2), Sakari Saarinen (29, 3), Jarkko Wiss (35, 4), Juska Savolainen (24, 2).
Hyökkääjät: Antti Pohja (30, 3), Antti Hynynen (23, 2), Tomi Petrescu (21, 1), Daniel Nwoke (24, 1), Miki Sipiläinen (21, 2), Jonne Hjelm (19, 1), Jari Niemi (30, 5).
Valmentajat: Ari Hjelm (45, 3), Mikko Kujala (30, 2).
(MTV3-STT)