Lihansyöjäbakteeriepidemialle ei näy loppua – tämä on tärkein yksittäinen keino tappavan taudin torjunnassa: "A-streptokokki voi johtaa kuolemaan muutamassa tunnissa, jos se pääsee verenkiertoon"

A-streptokokki eli lihansyöjäbakteeri on yleistynyt viime vuosina ja voi johtaa jopa kuolemaan. Yleensä se kuitenkin esiintyy angiinan ja tulirokon kaltaisessa lievemmässä muodossa.

A-streptokokki on yleinen bakteeri, jota iso osa ihmisistä kantaa nielussa tai iholla. Joka neljäs lapsi voi olla taudin kantaja. Aikuisistakin viitisen prosenttia kantaa tautia.

– Vakavampi muoto on yleistynyt. Ajatellaan, että se liittyy siihen, että yhdenlaista tyyppiä esiintyy nyt enemmän. Siltä se seurannassa näyttää. Tähän tyyppiin tiedetään liittyvän kohonnut riski vaikealle infektiolle, sanoo Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi.

Tärkein keino torjunnassa on käsihygienia

Epidemia on kestänyt noin 2,5 vuotta. Siitä ollaan viisaampia tämän ja ensi vuoden aikana, mutta tällaisia huippuja on ollut ennenkin.

– Viimeksi 2007-2008 oli pienempi huippu, mutta seuraamme tilannetta ja katsomme mihin se kehittyy, Sarvikivi sanoo.

A-streptokokki tarttuu pisaratartunnalla, käsien välityksellä eritteiden kautta tai iholla olevasta haavasta haavaeritteen kautta.

– Tärkein yksittäinen keino torjunnassa on käsihygienia, mikä pätee moneen muuhunkin taudinaiheuttajaan, mutta jos on erittäviä haavoja, ne pitää suojata. Selkeät infektiot, joissa tämä on aiheuttajana, pitää hoitaa, Sarvikivi sanoo. 

Voi johtaa kuolemaan muutamassa tunnissa

Kuolemaan johtaneita tapauksia on ollut Suomessa muutamia yksittäisiä. A-streptokokki voi olla täysin oireeton.

– Vakava infektio on nopeasti etenevä tila, useimmiten nousee kuume ja yleistila heikkenee nopeasti. Voi olla ihon pehmytkudosoireita, mutta välttämättä oireita ei ole lainkaan. A-streptokokki voi johtaa kuolemaan muutamassa tunnissa, jos se pääsee verenkiertoon, Sarvikivi sanoo.

Tavallisin infektio on angiina, tai lapsilla märkärupi. Itsehoitoa ei varsinaisesti ole, koska oireita ei ole.

– Jos on kurkku kipeä ja kipu pahenee niin silloin kannattaa hakeutua lääkäriin, että voidaan ottaa näyte ja jos A-streptokokki löytyy, se voidaan hoitaa, Sarvikivi sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat