Li Anderssonin nettikolumni: Mitä jos ay-liikettä ei olisikaan – tarina itsensätyöllistäjistä

Tilastokeskuksen vuonna 2014 tekemässä isossa itsensätyöllistäjille suunnatussa haastattelututkimuksessa kysyttiin ihmisten näkemyksiä heidän eläketurvastaan. Joka kymmenes vastasi, ettei maksa itselleen mitään eläketurvaa ja 46 prosenttia eli lähes puolet oli sitä mieltä, että he maksavat liian vähän.

Näin käy, kun muodollinen asema yrittäjänä yhdistyy kovaan kilpailuun ja pieniin tuloihin.

Jos myy omaa työtään ja elää kädestä suuhun, ei ole kovin suuri houkutus laittaa siivua tuloista vuosien päähän ajankohtaiseksi tulevaan eläketurvaan.

Näin syntyy aikamoinen eläkepommi, ja iso sosiaaliturvapommi jos sairastuu tai tulee raskaaksi.

Kuka itsensätyöllistäjä sitten on?

Sinänsä itsensätyöllistämisessä ei ole mitään uutta. Yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia, freelancereita ja apurahansaajia työskentelee hyvin monella alalla, rakennus-, kuljetus- ja teollisuusaloista media- ja kulttuurialoille. 

Näitä konsultteja, muusikoita, toimittajia, graafikoita, fysioterapeutteja, kampaajia, hierojia, siivoojia, kirvesmiehiä, talonrakentajia, puuseppiä ja kuorma-auton kuljettajia kuitenkin yhdistää työmarkkina-asema.

He eivät ole työsuhteessa vaan myyvät työtään esimerkiksi toiminimellä, henkilöyhtiönä tai palkkaa tai palkkiota vasten.

Itsensätyöllistäjä voi samanaikaisesti saada niin palkka-, apuraha- kuin myyntituloja. He eroavat myös työnantajina toimivista yrittäjistä.

Itsensätyöllistäminen on yleistynyt

Iso osa itsensätyöllistäjistä hinnoittelee työnsä niin, että kyseessä on suoraan työstä saatavasta korvauksesta.

Kulttuuri- ja media-alan freelancerit tai metsurit harvoin suunnittelevat “yrityksensä” laajentamista tai ihmisten palkkaamista, vaan kyse on aika pitkälti samankaltaisesta työn suorituksesta kuin mitä palkkatyösuhteessakin voisi tehdä ja kohtuullisen korvauksen saamisesta työsuorituksesta.

Itsensätyöllistyminen on yleistynyt viimeisten vuosien aikana. Sen taustalla on työelämän muutos – niin hyvässä kuin pahassa.

Monet itsensätyöllistäjät arvostavat työskentelyyn liittyvää vapautta ja vaihtelevuutta sekä mahdollisuutta itse päättää oman työnsä järjestämisestä. Huoli toimeentulon riittävyydestä on kuitenkin hyvin yleistä.

Itsensätyöllistäjien joukossa on myös niitä, jotka esimerkiksi ovat tulleet ulkoistetuksi yrittäjiksi tai työskentelevät hyvin samankaltaisessa asemassa kuin palkansaajat. He tekevät kuitenkin työtä muodollisesti yrittäjinä, kantaen yrittäjän riskin toimeksianto- tai sopimussuhteessa.

Itsensätyöllistäjien väliinputoaja-asemaan liittyy kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on järjestäytymisoikeuden puute ja toinen on sosiaali- ja eläketurvan huono yhteensopivuus.

Jos ay-liikettä ei olisi...

Itsensätyöllistäjien yhteenliittymät neuvottelemaan työn hinnasta kollektiivisesti tulkitaan Suomessa laittomaksi yritysten muodostamiksi kartelleiksi.

Tämän seurauksena itsensätyöllistäjät ovat omillaan sopiessaan työn hinnasta toimeksiantajien kanssa, vaikka monet ammattijärjestöt kyllä julkaisevat suosituksia ohjeistuksena.

Koska täydellinen tasapaino työn tarjonnan ja kysynnän välillä on asia, joka esiintyy lähinnä kokoomuslaisten unelmissa eikä arkitodellisuudessa, kartellilainsäädäntö tekee itsensätyöllistäjien neuvotteluasemasta hyvin heikon.

Tämä kuvaa samalla hyvin mitä “paikallinen sopiminen” äärimmilleen vietynä tarkoittaa. Jos ei ole sovittu kollektiivisesti vähimmäistasoista työn hinnalle, eli minimipalkoista, jää yksittäinen työntekijä erittäin heikkoon neuvotteluasemaan erityisesti isoon työnantajaan nähden.

Se johtaa osaltaan paineeseen laskea työn hinnoittelua eli palkkatasoa.

Iso osa alimmassa tuloluokassa

Monet itsensätyöllistäjät joutuvat hinnoittelemaan työtään alaspäin ja alistumaan heikkoihin työehtoihin, jotta saisivat toimeksiantoja ja töitä ylipäätään. Kuusi kymmenestä vastaajasta pitää kilpailua alalla kovana.

Tilastokeskuksen tiedot itsensätyöllistäjien sijoittumisesta eri tuloluokkiin palkansaajiin verrattuna tarjoavat kuvaavimman esimerkin heidän heikosta neuvotteluasemastaan.

Kun palkansaajat sijoittuvat melko tasaisesti kaikkiin eri tuloluokkiin, löytyy 28 prosenttia itsensätyöllistäjistä alimmasta tulokymmeneksestä!

Itsensätyöllistäjien asema on tässä suhteessa verrattavissa siihen, missä yksittäinen työntekijä oli ennen ammattiyhdistysliikkeen syntyä.

Sosiaaliturva olematonta

Toinen iso ongelma itsensätyöllistäjien asemaan liittyen on Suomen sosiaaliturvajärjestelmä, joka sopii huonosti yhteen muuttuvien elämäntilanteiden ja monesta eri tulonlähteistä saatujen tulojen kanssa.

Tästä seuraa loputon määrä kankeaa byrokratiaa ja epäloogisuuksia. Tekijänoikeustuloista maksetaan esimerkiksi ansiotuloveroa, mutta ne eivät kerrytä ansiosidonnaisia etuuksia.

Kevytyrittäjyyttä tukevien laskutuspalveluiden kuten Ukko ja Eezyn käyttäjät ovat verotuksellisesti ja eläketurvan näkökulmasta työntekijöitä, mutta työttömyysturvan näkökulmasta yrittäjiä.

Yrittäjiksi määritellyt henkilöt vastaavat itse eläketurvastaan.

Alivakuuttaminen on yleistä

Kuten yllä oleva tarina osoitti, on alivakuuttaminen itsensätyöllistäjien keskuudessa yleistä, johtuen tekijöiden pienistä tuloista ja YEL-maksujen suuruudesta.

Pienet tulot jäävät kokonaan vakuuttamatta, jos työtulo alittaa 7 557,18 euroa vuodessa.

Tieteen ja taiteen apurahansaajat vakuutetaan maatalousyrittäjän eläkelain mukaan. Apurahan saajille eläkevakuutusmaksu on noin 12–23 prosenttia apurahan määrästä ja se on verotuksessa vähennyskelpoinen. Apurahat tosin ovat verotonta tuloa.

Eläkevakuutuksen pohjalta määräytyvät myös sairaus- ja vanhempainrahat. Alivakuuttaminen ei siksi vaikuta ainoastaan itsensätyöllistäjien tulevan eläkkeen tasoon vaan myös esimerkiksi vanhempainrahaan. 

Yrittäjän työttömyysturva ongelmallinen

Yrittäjän status aiheuttaa ongelmia myös työttömyysturvan osalta. Päätoiminen yrittäjä ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen, kun sivutoiminen taas on.

Harkinnan suorittaa TE-keskus kokonaisarvioinnin perusteella. Epäselvä tilanne johtaa siihen, että monet freelancerit eivät uskalla ottaa keikkoja vastaan siinä pelossa, että TE-toimiston virkailija tulkitsee pienenkin työkeikan niin, että se estäisi kokopäivätyön vastaanottamisen.

Näin itsensätyöllistäjien epäselvä tilanne myös muodostaa pahan kannustinloukun.

Monet myös kokevat omat tietonsa sosiaaliturvasta puutteellisiksi. Tämä ei yllätä lainsäädännön ja soveltamisohjeiden monimutkaisuuden huomioon ottaen.

Rakenteet kokonaan uusiksi

Itsensätyöllistäjien aseman parantaminen on nykyrakenteiden palkansaaja-yrittäjä-erottelusta johtuen monimutkainen kokonaisuus.

Tämän takia on tarpeellista tarkastella keskeisiä yhteiskunnallisia rakenteita kokonaan uudestaan ja pyrkiä muodostamaan mahdollisimman universaaleja ja joustavia ratkaisuja.

Perustulon käyttöönotto ja yhteisen eläkevakuutusjärjestelmän suuntaan eteneminen ovat esimerkkejä tällaisista isoista muutoksista.

On kuitenkin paljon mitä on mahdollista tehdä itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi myös nykytilanteessa.

Työttömyysturva helpommin arvioitavaksi

Työttömyysturvajärjestelmään pitää saada ennakkopäätösjärjestelmä, jonka perusteella freelancer voi ratkaisujen perusteella etukäteen arvioida, miten tietty työkeikka tai -määrä saatetaan tulkita.

Työttömien työnhakijoiden suoja-osan ulottaminen kaikkiin tuloihin olisi askel yhdenmukaisemman järjestelmän suuntaan, kuten myös yhdistelmävakuutuksen käyttöönotto työttömyysturvan osalta. Silloin olisi mahdollista vakuuttaa sekä työ- että yrittäjätuloja samaan aikaan, saman järjestelmän kautta.

Laajentamalla työeläkelain soveltamisalaa on mahdollista saattaa esimerkiksi toimeksianto- tai konsulttisopimuksella tehty ei-yrittäjämuotoinen työ palkansaajan eläkevakuutuksen piiriin.

Eläkejärjestelmää tulee myös kehittää niin, että kaikki luovan työn tekijöiden tulot asianmukaisesti huomioidaan. Tällä hetkellä tekijänoikeustuloista maksetaan ansiotuloveroa, mutta tulot eivät kerrytä eläkettä tai muita ansiosidonnaisia etuuksia.

Vasemmistoliitto on myös esittänyt työsopimuslain muuttamista niin, että näennäisyrittäjät ja palkansaajiin rinnastettavat itsensätyöllistäjät tulisivat sen piiriin, tiettyjä ehtoja täyttävissä tilanteissa.

Ay-liike herännyt ongelmaan

Myös ammattiyhdistysliikkeen piirissä on alettu herätä itsensätyöllistäjien heikkoon neuvotteluasemaan.

Journalistiliitto perusti jäsenilleen ensimmäisen ammattiliiton kautta pystytetyn osuuskunnan. Osuuskunta toimii jäsenensä työnantajana ja vastaa työnantajan velvollisuuksista, kuten palkanmaksusta, sotu- ja eläkemaksujen maksamisesta, veroista sekä kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä.

Akava perusti puolestaan keväällä yrittäjille ja itsensätyöllistäjille oman edunvalvontajärjestön.

Lopuksi mutta ei suinkaan viimeisenä on pikaisesti selvitettävä keinoja itsensätyöllistäjien järjestäytymisoikeuden takaamiseksi.

Muun muassa Tanskassa itsensätyöllistäjien kuuluminen ammattijärjestöihin on mahdollistettu tulkitsemalla heidät lainsäädännöllisesti työmarkkinoiden “kolmanteen ryhmään” kuuluviksi. 

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja.