Lesliestä ei tullut ensimmäistä Eurooppaan iskenyttä hurrikaania – kyseessä on silti Portugalin voimakkain myrsky 175 vuoteen

2:50

Leslie-myrskyn tuulet ovat katkoneet puita ja sähköjä Portugalissa yön aikana. Aamulla kerrottiin noin 15 000 kotitalouden olevan ilman sähköä. Myös juna- ja lentoliikenteessä on ollut häiriöitä ympäri maata.

Kenenkään ei toistaiseksi ole kerrottu kuolleen tai loukkaantuneen myrskyssä. Portugalin viranomaiset kehottivat ihmisiä pysymään sisätiloissa. Puiden kaatumisten lisäksi myrsky on vaurioittanut taloja repimällä kattotiiliä irti.

Hurrikaanin voimakkuudella Atlantin valtamerellä raivonnut Leslie laantui trooppiseksi myrskyksi saapuessaan Portugaliin. Se on silti poikkeuksellisen voimakas myrsky Iberian niemimaan mittapuun mukaan.

Myrskyn saapuessa Atlantilta Portugaliin tuulen voimakkuudeksi mitattiin voimakkaimmillaan 176 km/h.

Leslien uskotaan olevin voimakkain myrsky Portugalissa sitten vuoden 1842. Myrsky suuntaa tällä hetkellä kohti Espanjaa.

Euroopan mantereelle ei ole aiemmin iskenyt hurrikaanin vahvuista myrskyä.

Lähde: BBC​​​​​​​

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja