Kaksi vuotta sitten ensimmäisenä paraurheilijana Vuoden urheilijaksi valittu ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on jo lapsesta asti tottunut murtamaan muiden ennakkoluuloja. Hänet hyväksyttiin nopeasti mukaan vammattomien lasten pihapeleihin.
LUE MYÖS: Räikkönen, Niskanen, Mäkäräinen, Markkanen... – eri lajien Suomen parhaat valittu
Viisi paralympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta urallaan voittanut Tähti hyväksyttiin oman kokemuksensa mukaan hyvin muiden joukkoon, vaikka asuinpaikka ja kaveripiiri vaihtuivat perheen muutettua Porissa asuinalueelta toiselle.
Tähti kertoo lapsuudenkokemuksistaan Antero Mertarannalle Tulosruudun Viikon vieraana. Hän kuvailee muiden leikkeihin sopeutumista jopa helpoksi, mutta se vaati myös häneltä itseltään rohkeutta mennä mukaan.
– Varmasti olen tehnyt jotain asioita itsekin oikein, koska kaveripiiri on hyväksynyt minut ihan normaalina, tavallisena vammattomana henkilönä mukaan pihapeleihin, Tähti sanoo.
– Totta kai se on vaatinut joissain määrin vähän uskallusta, että olet uskaltanut mennä sinne sen oman jääkiekkomailasi kanssa heilumaan toisten pihoihin ja kysynyt, että pääseekö pelaamaan.
Koeaika oli suoritettava
Tähti ei muista, että kukaan olisi koskaan torpannut pyörätuolissa istuvan pojan halua osallistua muiden leikkeihin. Epäilijät oli kuitenkin pystyttävä vakuuttamaan.

