Lentokonejätti testaa lentävää autoa jo tämän vuoden aikana

Lentokoneistaan tunnetun Airbusin suunnittelupöydällä on myös autoja. Lentäviä sellaisia.

Airbusin toimitusjohtaja Tom Enders kertoi maanantaina, että yhtiö testaa itseohjautuvaa, lentävää autoa tämän vuoden kuluessa.

Yhtiö perusti viime vuonna Urban Air Mobility -osaston, joka nimensä mukaisesti työskentelee kaupunkiympäristöön suunniteltujen, lentävien ajoneuvojen parissa. Airbusin tavoitteena on valmistaa helikopterin tavoin liikkuva ajoneuvo, jonka voi kutsua luokseen mobiilisovelluksella maanpäällisten kyytipalvelujen tapaan.

– Sata vuotta sitten kaupunkiliikenne meni maan alle. Nyt meillä on riittävä teknologia ilmaan nousemiseksi, Enders kertoi Münchenissä järjestetyssä teknologiakonferenssissa.

Tänä vuonna testattava prototyyppi on yksipaikkainen, mutta tulevaisuudessa Airbusilta voi odottaa myös useammalle matkustajalle sopivaa ratkaisua.

Endersin mukaan on tärkeää, että kaupunkien saasteongelmaa ei pahenneta entisestään, joten Airbusin lentävät autot tulevat suurella todennäköisyydellä olemaan sähköisiä.

***

Erikoinen konsepti: Hyundai yhdisti nojatuolin ja auton 1:14

Lue myös:

    Uusimmat