Lentäjänä työskentelevän Mikael Konttisen arki muuttui koronan aikana – perhe päätyi uuteen ratkaisuun: "Minun ei tarvinnut miettiä joka päivä, milloin työt jatkuivat"

Mikael Konttinen iloitsee, kun tapahtumarajoituksia viimein puretaan.

Laulaja Mikael Konttinen on elänyt epävarmuudessa koko korona-ajan. Mies on työskennellyt Finnairilla lentäjänä neljä vuotta sekä tehnyt siinä sivussa töitä myös viihdemaailmassa. Koronakurimus rankaisi molempia ammatteja kertaheitolla. Konttinen on ollut Finnairilta lomautettuna vuoden ja erilaiset viihdekeikat siirtyivät tai peruuntuivat kokonaan.

– Kavereilta on tullut osaa ottavaa kommenttia, kun korona alkoi. Kaksi ammatti, mitkä kärsivät eniten, Konttinen kertoi Fressi 24h Matinkylä-Olarin avajaisissa.

Konttisille syntyi neljäs lapsi joulukuussa 2019, eli juuri ennen kuin koronakriisi puhkesi ympäri maailmaa. Perhe päätyi ratkaisuun, että puoliso meni vähän aikaisemmin töihin äitiyslomaltaan, ja Konttinen jäi tyttärensä kanssa kotiin.

– Olin melkein vuoden kotona Saga-tytön kanssa. Kyllä tämä on mennyt kuitenkin aika kivasti, ajoitus oli täydellinen. Minun ei tarvinnut miettiä joka päivä, milloin työt jatkuivat – mietin ennemminkin, lähdetäänkö leikkipuistoon vai vaihdetaanko vaippa.

Tulevana perjantaina tapahtumarajoituksia puretaan, joten se tulee olemaan kulttuurialalle iso helpotus. Konttinen on ollut siitä onnekkaassa asemassa, että hän on päässyt koronan aikana tekemään esiintymiskeikkoja pienissä yksityistilaisuuksia.

– Selvästi 1.10. tulee olemaan käänteentekevä päivämäärä. Keikkoja on alkanut tulla takaisin ja tosi moni on herännyt siihen, että nyt voi järjestää tapahtumia. Ihan lyhyelläkin aikataululla on tullut keikkoja.

– Nyt pääsemme myös tekemään ne konsertit, joita on siirretty ja siirretty. Ihan mahtava juttu, tätä on odotettu.

Konttinen saa kuitenkin hetken odotella, että hän pääsee lentokoneen ohjaamoon.

– Näyttää siltä, että keväällä, maalis-huhtikuussa työt jälleen jatkuvat. Lentoliikenne on kasvamassa ja palaamassa.

Konttinen lentää Finnairilla Euroopan lentoja. Jotkut onnekkaat lentomatkustajat ovat saattaneet kuulla Konttisen laulua lennon aikana.

– Olen pari kertaa luikkauttanut laulut. Joskus joulun aikaan Lontoon-lennolla lauloin We Wish You a Merry Christmas. Pari kertaa, kun olemme menneet Las Palmasiin, en ole pystynyt olemaan laulamatta ”Oo Las Palmas”.

Konttinen muistuttaa, että hän keskittyy lentämiseen ja pienet lauluhetket ovat tapahtuneet siinä vaiheessa, kun toinen lentäjä kertoo tulevan kohteen säästä ja paljonko on lentomatkaa jäljellä.

– Palaute on ainakin ollut positiivista ja aplodit ovat kuuluneet ohjaamoon paksun oven läpi.

Lue myös:

    Uusimmat