Leijonille kaksi valtavaa takaiskua NHL:n puolelta

Maalivahti Tuukka Rask ja hyökkääjä Artturi Lehkonen eivät vahvista Leijonia kevään MM-kisoissa.

Asian vahvisti tiistaina Leijonien GM Jere Lehtinen.

– Artturilla oli halu tulla, mutta vamman takia hän joutui jäämään pois. Tuukan kohdalla on sama kuin Artturin kanssa, halukkuutta olisi ollut, mutta vamman takia hänkään ei pysty liittymään, Lehtinen sanoi MTV Sportille.

Rask, 30, pelasi taas hyvän kauden NHL-seuransa Boston Bruinsin maalilla. 21-vuotias Lehkonen vakuutti puolestaan tulokkaana Montreal Canadiensin paidassa iskemällä 73 otteluun tehot 18+10. Boston ja Montreal putosivat NHL:n pudotuspeleistä avauskierroksella.

Esimerkiksi San Josen Joonas Donskoin, Minnesotan Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Erik Haulan kohtalo on vielä auki. Lehtinen ei suostunut kommentoimaan kenenkään tilannetta suoraan.

– Heidän suhteen ei sillä tavalla ole mitään kerrottavaa. Isossa kuvassa olemme olleet osaan pelaajista yhteydessä ja tulemme tässä olemaan. Osalla on vammoja ja osalla ei ole sopimuksia ensi kaudeksi. Tässä on eri tilanteita ja muutaman seuraavan päivän aikana se osasto selkenee, Lehtinen sanoi yleisesti NHL-pelaajista.

Kasperi Kapasen osalta Lehtinen uskoo, että hänen kautensa jatkuu AHL:n pudotuspeleissä.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja