Leijonien EHT-joukkueen ainoalla maailmanmestarilla outo syksy HIFK:ssa: "Onneksi saavat huilata"

Leijonien Jere Sallinen edustaa Suomen EHT-turnauksessa harvinaista kokeneempaa kaartia. 

Leijonat lähtee Karjala-turnaukseen nuorella joukkueella. Sallinen, 30, on ehtinyt nähdä paljon enemmän kuin useimmat joukkuetoverinsa. 

Hän on esimerkiksi päässyt juhlimaan jääkiekon maailmanmestaruutta vuonna 2019. 

Johtajan rooli on Salliselle tuttu jo HIFK:sta, jossa hän kantaa kapteenin C-kirjainta. 

– Yritän olla esimerkillinen ja tuoda rentoutta mukaan. Itsellä on kuitenkin jo muutama EHT takana, Sallinen tuumi MTV Urheilulle Leijonien mediatilaisuudessa. 

– Oli helppo päätös tulla turnaukseen edustamaan Suomea. Täällä on kaikki järjestetty viimeisen päälle turvallisesti. 

Joukkuekavereille kuntoutusaikaa

Karjala-turnaus tuo kaivattua piristystä Sallisenkin arkeen, sillä alkukausi HIFK:ssa on verottanut varmasti voimia. HIFK:lla on ollut yli pari kentällistä miehiä telakalla, ja Sallisen kaltaiset runkopelaajat ovat kantaneet isoa vastuuta. 

– Itse olen pysynyt terveenä, mutta paljon on kieltämättä ollut loukkaantumisia. En tiedä mistä ne johtuvat, mutta nyt onneksi he saavat huilata ja panna paikkoja kuntoon. 

Ketjut ovat eläneet paljon loukkaantumistenkin takia, mutta Sallinen on osoittanut löytäneensä hyvän kemian esimerkiksi maalitykki Emil Bemströmin kanssa. 

Kaksikko on noussut SM-liigan pistepörssin kymmenen kärkeen. Bemströmillä on pisteitä 12 ja Sallisella yksi vähemmän. 

– Huikea pelimies, jolla on hyvä laukaus. Ylivoimalla hän on todella vaarallinen. Ketjukaverit ovat vaikuttaneet osana onnistumisiin, joita olen saanut alkukaudella. 

Lue myös:

    Uusimmat