Lehti: Ville Valon suhde paljastui

Rakkauden lähettiläs Ville Valo sai materiaalit uuteen albumiin lyhyestä suhteestaan, joka rokkarilla oli vuoden 2009 alussa. Valon suhteesta kertoo Kerrang!-lehti.

33-vuotias rokkari on pitänyt matalaa profiilia rakkausrintamansa asioista sen jälkeen, kun raastava suhde entisen kihlatun Jonna Nygrenin kanssa päättyi vuonna 2006.

Valon elämässä on ollut kuitenkin rakkautta myös sen jälkeen, vaikka sitä ei ole julkisesti kerrotukaan. Uusi rakkaus tuli muusikon elämään yllättäen.

– Yhtäkkiä elämässäni oli ihminen, jonka kanssa halusin pelata footsya eli leikkiä jaloilla pöydän alla. Sitä ei ollut tapahtunut elämässäni toviin ja se oli ihanaa. En halunnut tehdä jutusta kuitenkaan vakavaa, koska suhde oli antanut minulle jo paljon inspiraatiota kappaleisiin. Tässä paljastuu juuri perverssioni - käytin lopulta enemmän aikaa rakkaudesta kirjoittamiseen kuin asian kokemiseen, Valo kertoo lehden haastattelussa.

Taiteilija sai suhteestaan niin paljon, että uppoutui täysin uusien kappaleiden kirjoittamiseen, jopa suhteen kustannuksella.

– Voin keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Kun keskityn musiikin tekemiseen, se on ainut asia jota teen. Kun keskityn seksiin, voin keskittyä sitten ainoastaan siihen.

HIMin uusi albumi on nimeltään Screamworks: Love in Theory and Practice.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat