Lehti: Daniel Ricciardo tekee mammuttimaisen tilin myös McLarenilla

Carlos Sainz hyppää Ferrarin rattiin – Daniel Ricciardo siirtyy McLarenin leipiin 0:39
F1-sarjassa superpäivä: Carlos Sainzille Ferrari-sopimus, Daniel Ricciardo siirtyy McLarenille.

F1-sarjan kovatuloisimpiin kuskeihin lukeutuva Daniel Ricciardo pysyy kiinni hyvässä palkassa myös McLarenille siirtyessään. Brittilehti Daily Mail kertoo saaneensa tietoon sopimuksen yksityiskohtia.

Ricciardo siirtyi viime kaudeksi Red Bullilta Renault-talliin sopimuksella, joka toi hänelle arviolta 17 miljoonan dollarin eli nykyrahassa noin 15,7 miljoonan euron tulot. Häntä enemmän tienasivat vain omilla lukemillaan olevat Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel.

Daily Mail -lehden tietojen mukaan australialaisen uusi sopimus McLarenin kanssa on kaksivuotinen ja tuo Ricciardolle yhteensä 31 miljoonaa puntaa eli noin 35 miljoonaa euroa.

Jos luvut pitävän paikkansa, hänen vuosiansionsa itse asiassa nousevat uuden sopimuksen myötä. Lukuja on kuitenkin hankala vertailla, sillä erilaiset bonusjärjestelmät saattavat nostaa todellista palkkasummaa reilusti ylemmäs – mikä saattoi tapahtua myös Renault-sopimuksessa.

Mikäli Vettel lopettaa uransa, Ricciardo nousee ensi vuonna näillä näkymin sarjan toiseksi parhaimmin palkatuksi kuskiksi Hamiltonin jälkeen.

Renault'n tallipäällikkö Cyril Abiteboul kertoi torstaina, etteivät neuvottelut Ricciardon kanssa jatkosopimuksesta tuottaneet tulosta.

Lue myös:

    Uusimmat