Lauri Markkasen upottama kolmonenkin oli pelkkä sivuseikka – NBA-selostajat vain repeilivät näkemälleen

Chicago Bullsin NBA-pelaaja Lauri Markkanen oli lauantaina sivussa olkapäävamman vuoksi, kun joukkue voitti Orlando Magicin 118–92. Markkanen on kuitenkin ehtinyt urakoimaan tällä viikolla runsaasti.

Markkanen oli kentällä myös viikon aiemmassa ottelussa Magicia vastaan, kun ottelun selostajat päättivät pitää hauskaa.

Kamerat kuvasivat katsomossa ollutta fania, jolla oli päällään Michael Jordanin fanipaita. Se ei tyydyttänyt selostamon laatustandardeja.

– Tuo näyttää todella vanhalta paidalta, kommentoi asiantuntija.

– Hän saattoi tehdä tuon kotona, vinoiltiin miehelle.

Markkanenkin upotti komean kolmen pisteen heiton, mutta selostajat vain repeilivät ja heittivät huulta viattomasta fanista. Tarinointi kesti reilusti yli minuutin.

Bulls huomasi myös videon tapahtuneesta Twitterissä. Seuran julkaiseman viestin perusteella fani saa täydennystä vaatekaappiinsa.

– Saimme tämän kaverin yhteystiedot. Otamme homman hoitoon, heitti Bulls.

Fanitili on julkaissut videon tapahtuneesta.

Katso twiitit alta.

Lue myös:

    Uusimmat