Lauri Markkaselta saattaa jäädä useita otteluita väliin – sivuun NBA:n terveys- ja turvallisuusprotokollien vuoksi

Koripallon suomalaistähti Lauri Markkanen ei pelaa illan ottelussa Portlandia vastaan. Hän on sivussa NBA:n terveys- ja turvallisuusprotokollien vuoksi. Markkasen seura Cleveland Cavaliers tiedotti aiheesta keskiviikkona.

Cavaliers kertoo julkaisussaan, että Markkanen on sivussa tämän illan ottelusta Portlandia vastaan ja lisätietoja tullaan antamaan sopivalla ajankohdalla. Clevelandin Kevin Love koki vain päivää aiemmin saman kohtalon. ESPN:n NBA-toimittaja Adrian Wojnarowski kertoo, että kaikki Clevelandin pelaajat ovat saaneet koronarokotteen.

Positiivisen koronanäytteen antaneilla NBA-pelaajilla on kaksi tapaa palata takaisin pelikentille. Odottaa kymmenen päivää positiivisen näytteen tai oireiden puhkeamisen jälkeen tai antaa kaksi peräkkäistä negatiivista testiä, joiden välissä on 24 tuntia. Oireita kokeneet pelaajat joutuvat käymään läpi sydäntestit.  Markkanen oli viime vuonna sivussa korona-altistumisen vuoksi seitsemästä ottelusta.

24-vuotias Markkanen siirtyi elokuussa Clevelandiin Chicago Bullsista. Suomalainen on pelannut 12,9:n pisteen, 5,9:n levypallon, 1,5:n syötön, 1,3:n riiston ja 1,0:n blokin keskiarvolla. Otteluita on kertynyt tällä kaudella kahdeksan kappaletta.

Alla Cleveland Cavaliersin julkaisu.

Lue myös:

    Uusimmat