Laura Allonen sijaistaa Jasmin Voutilaista Aino Kaukovaaran roolissa.
Huhtikuun loppupuolella Salatuissa elämissä vietettiin Sallan ja Karin häitä, joiden kunniaksi sarjan studiolla järjestettiin erikoispressi. Pressiin osallistui muun muassa lukuisia Salatut elämät -tähtiä.
Yksi pressiin osallistuneista näyttelijöistä oli Laura Allonen, joka ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt suosikkisarjassa. Asiaan on kuitenkin piakkoin tulossa muutos. Allonen nimittäin työskenteli Jasmin Voutilaisen sairausloman ajan Aino Kaukovaaran roolissa. Voutilainen kertoo, että kulunut vuosi on ollut terveydellisesti erittäin haastava, mutta nyt hän iloitsee, että on päässyt takaisin kuvauksiin.
– Oli helpottavaa, että äkillisestä sairastumisestani huolimatta tuotantoon löytyi nopeasti hyvä sijainen ja pystyin täysin keskittymään paranemiseen, Jasmin kertoo.