Latvala lensi upeaan voittoon – karjui helpotuksesta

Jari-Matti Latvala sai lohdutusta vaisusti alkaneelle kaudelleen voitettuaan Portugalin MM-rallin.

Latvala oli jäänyt pisteittä kolmessa edellisessä kilpailussa, mutta viimein Portugalissa hän palasi voittokantaan reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Volkswagenin suomalaisässä otti ykkössijan haltuunsa perjantaina ja piti uhkaajat takanaan.

MM-sarjan kärkikuljettaja Sebastien Ogier nousi lauantain erikoiskokeilla Latvalan kantaan, mutta suomalaiskuljettaja ei päästänyt ranskalaistähteä edelleen. Latvala vei voiton lopulta 8,2 sekunnin erolla Ogieriin.

Latvala ratkaisi lopullisesti kamppailun itselleen viimeistä edellisellä erikoiskokeella, jolla hän ajoi kolmannen pohja-aikansa.

Saavuttuaan maalin Latvala ja kartanlukija Miikka Anttila pomppasivat autonsa katolle, ja Latvala päästi ilmoille helpotuksen karjaisun. Sen jälkeen Latvala antoi vielä kunnon suukon Volkswagenin logolle.

- Tämä on uniikki voitto kaikkien vaikeuksien jälkeen, Latvala iloitsi WRC:n ralliradiolle.

Volkswagen pääsi juhlimaan kolmoisvoittoa, kun Andreas Mikkelsen otti viimeisen palkintosijan. Citroenin Kris Meeke kärsi sunnuntaina teknisestä viasta ja joutui luovuttamaan kolmossijan Mikkelsenille.

Ogier nappasi ylimääräiset kolme pistettä kilpailun päättäneen Power Stage -erikoiskokeen voitosta. Latvala sai kaksi pistettä ajettuaan toiseksi.

Ogier jatkaa MM-sarjan kärjessä 42 pisteen erolla Mikkelseniin. Latvala nousi viidenneksi, mutta eroa Ogieriin on kertynyt 59 pistettä.

WRC2-luokassa Esapekka Lappi pääsi heti kunnon vauhtiin Skodan uudella Fabia R5 -autolla. Lappi sijoittui luokassaan toiseksi ja yleiskilpailussa sijalle 12.

Jari Ketomaa keskeytti sunnuntaina ajettuaan rajusti ulos aamun ensimmäisellä erikoiskokeella.

Portugalin MM-rallin tulokset, EK16/16:

 1. Jari-Matti Latvala VW     3.30.35,3
 2. Sebastien Ogier    VW          +8,2
 3. Andreas Mikkelsen  VW         +28,6
 4. Kris Meeke         Citroen    +48,7
 5. Ott Tänak          Ford     +1.56,8
 6. Dani Sordo         Hyundai  +2.27,9
 7. Mads Östberg       Citroen  +2.32,2
 8. Hayden Paddon      Hyundai  +2.54,3
 9. Robert Kubica      Ford     +4.39,1
10. Martin Prokop      Ford     +7.31,2
11. Nasser al-Attiyah  Ford    +11.00,0
12. Esapekka Lappi     Skoda   +11.12,0

EK16:n nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW       6.43,0 (3 p.)
 2. Jari-Matti Latvala VW         +2,2 (2)
 3. Andreas Mikkelsen  VW         +4,0 (1)
 4. Kris Meeke         Citroen    +7,4
 5. Mads Östberg       Citroen    +7,6
 6. Dani Sordo         Hyundai    +8,3
 7. Ott Tänak          Ford      +10,1
 8. Robert Kubica      Ford      +13,8

Kuljettajien MM-pistetilanne (5/13):

 1. Sebastien Ogier    VW        105
 2. Andreas Mikkelsen  VW         63
 3. Mads Östberg       Citroen    57
 4. Kris Meeke         Citroen    47
 5. Jari-Matti Latvala VW         46
 6. Elfyn Evans        Ford       41
 7. Dani Sordo         Hyundai    38
 8. Thierry Neuville   Hyundai    35
 9. Martin Prokop      Ford       27
10. Ott Tänak          Ford       22

Valmistajien MM-pistetilanne (5/13):

 1. Volkswagen Motorsport        146
 2. Citroen Total Abu Dhabi WRT  103
 3. Hyundai WRT                   94
 4. M-Sport World Rally Team      81

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Sunnuntai 24.5.
10.08 EK14: Fafe 1 (11,15 km)
10.53 EK15 Vieira do Minho (32,35 km)
13.08 EK16: Fafe 2 (11,15 km) * Power Stage

Lue myös:

    Uusimmat